Digitoday

Valikko

Digi-TV-kauppiaat odottavat loppurynnistystä

Kodintekniikka-alan kauppiaat odottavat digisovitinkaupan kiihtyvän entisestään, kun antenniverkossa siirrytään digiaikaan ensi lauantaina.

Digi-kauppiaat odottavat kauppoihin kovaa loppurynnistystä tämän ja ensi viikon aikana. Perusboksi ilman kortinlukijaa tai tallennusominaisuutta irtoaa nyt alle kolmellakymmenellä eurolla.

Erilaisten kytkykauppojen kautta sovittimen on voinut vieläkin halvemmalla.

Useat kotitaloudet ovat venyttäneet boksin hankintaa aivan viime metreille saakka sekavana velloneen digi-keskustelun takia. Sekä antenni- että kaapeliverkkoon tarkoitettujen sovittimien myynti romahti keväällä noin 40 prosenttia alkuvuoden tasosta.

Nyt myynti on taas huippuvauhdissa. Kauppiaiden mukaan sovittimia on myyty elokuussa jopa viisinkertaisella vauhdilla heinäkuuhun verrattuna.

Gigantin maajohtaja Irmeli Rytkönen kertoo, että elokuun digi-myynti on ollut viisinkertaista heinäkuuhun verrattuna. Tarkkoja lukuja ei kauppa halua paljastaa.

Rytkönen pitää digiboksia melko hintakilpailtuna tuotteena, eikä usko hintojen enää tulevan alas.

– Digibokseissa hinta–laatu-suhde päättää sen, mitä kuluttaja haluaa, Rytkönen sanoo.

Kaikkein suosituimmat mallit voivat ryntäyksen aikaan loppua ainakin tilapäisesti kesken, sanoo Expert Finlandin toimitusjohtaja ja kodintekniikka-alan tiedotusfoorumin puheenjohtaja Kari Karipuu.

– Aivan varmasti hetkellistä pulaa tulee suosituimmista digibokseista, lähinnä ehkä tallentavista sovittimista ja digitelevisioista.

Nyt kysytään perusboksien ohella yhä enemmän myös tallentavia ja kortinlukulaitteella varustettuja, hintavampia digisovittimia. Kodin ykkössovittimeksi on vakiintunut tallentava malli, ja monet ovat heränneet hankkimaan myös kortinlukijalla varustetun sovittimen, kun maksutelevisiopalvelut ovat lisääntyneet.

– Kaikista kysytyimpiä ovat nyt korttipaikalliset ja tallentavat boksit. Tällä hetkellä meidän suosituin laite on kortinlukijalla varustettu ja se maksaa noin 100 euroa, kertoo Tekniset-kodintekniikkaketjun toimitusjohtaja Taru Kuosma.

Digisovittimien levinneisyys

Heinäkuun lopussa vailla sovitinta oli 150 000 antennitaloutta (15 prosenttia) ja 400 000 kaapelitaloutta (39 prosenttia). 

Analogiset lähetykset päättyvät antenniverkossa ensi perjantaina 31.8.2007 ja kaapeliverkossa 29.2.2008.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    3. 3

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. 6

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    7. 7

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      MM-Lahden ensimmäinen tapahtuma käynnistyi kaikessa hiljaisuudessa – kaksi suomalaista heti huippuvedossa!

    10. 10

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    4. 4

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    5. 5

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    10. 10

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

    3. 3

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    4. 4

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    5. 5

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    6. Näytä lisää