Digitoday

Valikko

Ammattikuskien ajoseuranta nytkähtää eteenpäin

VTT kehittää yhteishankkeessa koulutuslaitteistoa ammattikuljettajien jatkokoulutuksen tueksi. Laitteisto kerää tietoa ajotapahtumasta, mutta menee perinteistä taloudellisen ajon seurantaa pidemmälle. Vempaimet voisivat myös auttaa taklaamaan kuskien yliajattamista.

Viime syksynä voimaan astunut EU:n direktiivi velvoittaa ammattikuljettajat osallistumaan säännölliseen ammattitaitoa ylläpitävään koulutukseen, jonka tavoitteena on ylläpitää ja kehittää turvallista ja taloudellista ajotapaa. Linja-auton kuljettajia vaatimus ammattipätevyydestä koskee syksystä 2008 alkaen, kuorma-auton kuljettajia vuotta myöhemmin.

Yhteishankkeessa kehitteillä olevan laitteiston avulla kouluttaja ja kuljettaja tulevat saamaan tietoa kuljettajan senhetkisistä ajotavoista ja -taidoista, ja mitattujen ajotilannetietojen pohjalta koulutus voidaan paremmin personoida.

Hankkeeseen kuuluu ajotapatiedon käytön suunnittelu ja muokkaaminen jatkokoulutusohjelman tarpeisiin. Kehitettävän laitteiston avulla kuljettajat ja kuljetusyritykset voivat kuitenkin seurata ajotaitojen kehitystä tai säilymistä myös muulloin kuin varsinaisessa koulutustilanteessa.

VTT:n tutkija Jukka Laitinen arvioi, että ainakin jotkut isomman koon kuljetusyritykset ovat kiinnostuneita kuljettajien jatkuvasta seurannasta säästöjen aikaansaamiseksi.

- Onhan asia tietysti vähän ristiriitainen kuljettajien keskuudessa. Jotkut eivät pidä siitä, että heitä tarkkaillaan. Monet kuitenkin kokevat seurannan myös ihan hyvänä asiana, Laitinen kertoo.

Hyväksyntää ehkä edesauttaa se, että erinäisissä kuljetusfirmoissa on jo aiemmin seurattu sähköisesti kuskien bensan kulutusta eli taloudellista ajoa.

Kuljetusyrityksiä on julkisuudessa arvosteltu kuskiensa liiasta rasittamisesta ja ylipitkiksi venyvistä ajosessioista. Laitinen arvioi erikseen kysyttäessä, että uusi seurantalaitteisto voisi periaatteessa auttaa asiaa.

- Me emme ole ajatelleet tätä "isoveli valvoo" -laitteistona, mutta jos siihen olisi halua ja tarvetta, niin kyllä laitteistosta sellaisen pystyisi tekemään.

Ei korvaa pelkääjää

Kehitettävä laitteisto ei korvaa pelkääjänpaikalla istuvaa kouluttajaa, vaan toimii opetuksen tukena, Laitinen korostaa. Tiedonkeruu perustuu ajoneuvoväylän mittauksiin sekä kamerajärjestelmään, jolla havainnoidaan edeltävää liikennettä. Ajotilanteen seuraamiseen käytetään myös paikannusta ja digitaalista kartta-aineistoa.

Tietoa kerätään esimerkiksi ajonopeudesta, ajoetäisyydestä ja aikavälistä edelle ajavaan, kiihtyvyydestä ja jarrutuksista, ajoneuvon sijainnista ajokaistalla, kaistanvaihdoista, suuntavilkun käytöstä, valo-opasteiden noudattamisesta, ajoneuvon hallintalaitteiden käytöstä ja moottorijarrutuksesta.

Kaksi vuotta kestävän projektin yhteistyökumppanit ovat VTT, Transpoint, SKAL, Neste Oil, Tapiola, Logistiikkayritysten Liitto, AKE, TTS koulutus ja AC sähköautot Oy. Hanketta rahoittavat Tekes ja projektin yhteistyökumppanit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. 6

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    7. 7

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    8. 8

      Päävalmentaja ei yllättynyt Janne Ahosen huippuhypystä MM-karsinnassa – ”Hän on valmis näihin kisoihin”

    9. 9

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    10. 10

      Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    7. 7

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    2. 2

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    5. 5

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    6. Näytä lisää