Digitoday

Valikko

Rengasliikkeetkin siirtyvät nettiaikaan

Rengasketju Vianorin toimipisteisiin voi varata renkaanvaihtoa varten ajan internetissä. Myös Euromaster-ketju aikoo tulevaisuudessa siirtyä nettivaraukseen.
Se on ehdottomasti tätä päivää, sanoo Euromasterin operatiivinen johtaja Markku Rajala.

Euromaster kokeilee jo nyt nettivarausta yhdessä toimipisteessään Oulussa, mutta yrityksen atk-järjestelmä ei vielä salli koko ketjun liittymistä siihen.

Ensimmäiset lumi- ja räntäsateet aloittivat syksyn renkaanvaihtosesongin, mutta vielä ei ole paniikki päällä, Markku Rajala kertoo.

Euromaster tekee renkaanvaihtoja sekä nonstoppina että ajanvarauksella. Jos on valmis jonottamaan toimipisteessä, vaihdon saa tällä hetkellä kahdessa tunnissa. Varauksella saa ajan 2–3 päivän päähän.

Rajala on ottanut selvää, että ensilumi sataa normaalisti lokakuun viimeisen tai marraskuun ensimmäisen viikon aikana. Siksi renkaanvaihtokausi alkaa yleensä samoihin aikoihin.

– Jos lumi tulee kerralla, sesonki on ohi kahdessa viikossa. Jos on lämmintä, se jatkuu marraskuun loppuun.

Rajalan mukaan sesonkityöntekijöitä on löytynyt muuten melko hyvin, mutta pääkaupunkiseudulla on hankalaa.

– Meillä on sesonkiaikana yhteensä noin 200 ekstraajaa, joista puolet tulee joka vuosi uudestaan. He ovat esimerkiksi palomiehiä, sairaanhoitajia, maanviljelijöitä tai opiskelijoita.

Pääkaupunkiseudulla henkilöstövuokrausyrityksistä on ollut Euromasterille apua.

Rajalan mukaan työttömiä ei tahdo saada parin viikon työhön, sillä heille ei ole taloudellisesti kannattavaa ottaa vastaan niin lyhyttä pätkää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    8. 8

      Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

    9. 9

      Kihlasormus lensi Linnan jatkoilla – Heikki Lampelan ja Hanna Kärpäsen illalle dramaattinen päätös: ”Rapatessa roiskuu”

    10. 10

      Kadetti poistettiin rivistä kesken Linnan juhlien kättelyn – ”Hän alkoi voida huonosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    2. 2

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    3. 3

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    4. 4

      Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

    5. 5

      Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

    6. 6

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    7. 7

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    8. 8

      Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

    9. 9

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    10. 10

      Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    2. 2

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    3. 3

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    4. 4

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    5. 5

      Nico Rosbergilta avoin tunnustus väleistä Lewis Hamiltoniin

    6. Näytä lisää