Digitoday

Valikko

Sudenkorentovakoojat seurasivat mielenosoitusta

Washington DC:ssä kohistaan sudenkorentoroboteista. Useat henkilöt näkivät niitä sodanvastaisessa mielenosoituksessa Lafayette-torilla viime kuussa, kirjoittaa Washington Post.

- Ne näyttivät vähän sudenkorennoilta tai pieniltä helikoptereilta. Mutta ne eivät olleet eläviä ötököitä, kuvailee eräs mielenosoitukseen osallistunut opiskelija.

- En ole ikinä ennen nähnyt mitään sellaista. Ihmettelin ovatko ne mekaanisia vai eläviä?, washingtonilainen lakimies ihmetteli.

Muutamat arvelevat, että mekaaniset sääsket, joista on raportoitu muidenkin mielenosoitusten yhteydessä myös New Yorkissa, ovat huipputeknisiä vakoilulaitteita. Isännäksi epäillään Homeland Security -virastoa.

Yksikään virasto tai laitos ei tunnusta vakoojasudenkorentoja omikseen, vaikka monet myöntävät kehittävänsä sellaisia. Meneillään on lukuisia liittovaltion rahoittamia projekteja, joissa mekaanisia mehiläisiä ja muita lentäviä minikoneita kehitellään. Päämääränä on ennen kaikkea lentävien seurantalaitteiden synnyttäminen.

CIA kehitti jo 1970-luvulla kaikessa salaisuudessa urpiaisurkkijan, mutta luopui sen käytöstä koska se ei selvinnyt sivutuulesta. 30 vuodessa on tapahtunut paljon teknistä kehitystä. Washington Postin mukaan Pentagonin asiakirjoissa listataan satakunta erilaista lentävää robottia. Niiden koko vaihtelee linnun ja pienen lentokoneen välillä.

Harvardin Microrobotics-laboratoriossa mekaanisia sudenkorentoja kehitellään julkisesti. Laboratoriossa työskentelevä asiantuntija Robert Wood arvelee saavansa oman korentorobottinsa protomallin lentoon vuoden kuluessa.

Ensimmäinen mekaanisen kärpäsen onnistunut lento raportoitiin laboratoriossa viime heinäkuussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. 6

      IS seuraa: Poliisin tiedotustilaisuus Imatran kolmoismurhasta – seuraa suoraa lähetystä alkaen kello 14.00

    7. 7

      Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

    8. 8

      Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

    9. 9

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    10. 10

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    8. 8

      Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

    9. 9

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    10. 10

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    7. 7

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

    3. 3

      Vapaaottelusta innostunut Jere Karalahti sai kovan haastajan – ”Olen valmis syömään hänet aamupalaksi”

    4. 4

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    5. 5

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    6. Näytä lisää