Digitoday

Valikko

Bussilippu tulostuu kotona

Matkahuollon eBus-lipun voi ostaa ja tulostaa internetistä tästä päivästä lukien. Kotoa voi siten lähteä suoraan pysäkille lippu ja paikkavaraus valmiina.

EBus-lippu on Matkahuollon internet-sivuilta ostettava ja tulostettava bussilippu. Ostaessaan eBus-lipun asiakas voi samalla ostaa paikkalipun ja valita bussista haluamansa istumapaikan. Nettilippu on mahdollista ostaa sellaisille vuoroille, joiden aikataulutiedoissa näkyy ostoskori.

Lipun ostamista varten tarvitaan tulostin. Lippu avautuu Acrobat Reader -ohjelmaan ja on tulostettava mukaan matkalle. EBus-lipun voi myös lähettää omaan sähköpostiinsa myöhemmin tulostettavaksi. Tulostuksen epäonnistuessa tulee ottaa yhteyttä Matkahuollon puhelinpalveluun.

Kyseessä on uusin lisäys Matkahuollon lipunmyyntiverkoston laajentamisessa, ja vastaava palvelu on aiemmin otettu käyttöön esimerkiksi Finnkinon elokuvalippujen myynnissä ja VR:n junalippumyynnissä. EBus-lippu on voimassa ainoastaan lippuun merkittynä päivänä ja lippuun merkityssä vuorossa. EBus-lippuna kelpaa verkkokaupasta tulostettu lippu yhdessä henkilötodistuksen, passin tai ajokortin kanssa.

- Uskomme, että netistä ostettava lippu lisää huomattavasti bussimatkustuksen houkuttelevuutta, sanoo Matkahuollon henkilöliikennepäällikkö Jukka Ylitalo tiedotteessa.

Vähemmän bussilla matkustava voi pelätä nettivarausten lisäävän tilanteita, joissa bussiin astuva huomaa paikkansa jo viedyn ja joutuu pyytämään kyseistä matkustajaa siirtymään. Ylitalon mukaan tieto varatuista paikoista kuitenkin ennättää nykyään busseihin ennen lähtöä, koska eBus-lippu, kuten muutkin ennakkoon ostettavat liput, on ostettava viimeistään bussin lähtöä edeltävänä arkipäivänä kello 13 mennessä.

- Tätä on hiottu bussiyrittäjien kanssa, ja sen pitäisi nyt toimia paljon paremmin kuin aikaisemmin, Ylitalo kertoo paikkavarauksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. 6

      Valkoinen talo julkaisi tiedotteen Barron Trumpiin, 10, liittyen – ”Arvostamme yhteistyötänne tässä asiassa”

    7. 7

      Pasi, 60, sai aivoinfarktin – ja parkkisakon: ”Yksityisellä pysäköinninvalvonnalla ei ole mitään sympatiaa”

    8. 8

      HS: Suomen vanhin ihminen on kuollut

    9. 9

      Paavi pyysi Maltan ritarikunnan suurmestaria eroamaan – tämä suostui

    10. 10

      5 ruokaa, joita ei kannata syödä raakana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    6. 6

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Seiska: Timo T.A Mikkonen saattohoidossa – ”Hänellä ei ole tuskia”

    9. 9

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    10. 10

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    5. 5

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    6. 6

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    7. 7

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläismies noukki purettavasta talosta likaisen taulun – taideasiantuntijan arvio loksautti leuat

    2. 2

      Timo T.A. Mikkonen on kuollut

    3. 3

      Maailman seksikkäimmäksi ylistetty naispoliisi julkaisee hekumallisia alusvaatekuvia: ”Miehet eivät vastustele pidätystä”

    4. 4

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    5. 5

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    6. Näytä lisää