Digitoday

Valikko

Guantanamon vankileirin käsikirja vuoti verkkoon

Paljon kohua herättäneen Guantanamo Bayn vankileirin toimintakäsikirja on vuotanut verkkoon. Kirjassa annetaan muun muassa pippurikaasun käyttöä koskevia ohjeita.

Guantanamo Baysta kerrottiin Reutersille, että käsikirja vaikuttaa autenttiselta kopiolta, muttei ole enää aivan ajan tasalla. Sen päiväyksenä on 27.3.2003.

Haastateltu everstiluutnantti ei kuitenkaan turvallisuussyistä kommentoinut, mitä asioita on sittemmin muutettu. Käsikirja on luokiteltu ei-salaiseksi, mutta ainoastaan sotilaskäyttöön tarkoitetuksi.  

Käsikirjassa kerrotaan, että saavuttuaan leirille vangit pannaan kahdeksi viikoksi eristykseen, jotta he alkaisivat tuntea itsensä riippuviksi kuulustelijoista ja jotta heidän sekavuuttaan voitaisiin käyttää kuulusteluissa hyväksi.

Ruumiillinen kuritus on käsikirjassa kielletty, mutta esimerkiksi pippurikaasun käytöstä kerrotaan yksityiskohtaisesti. Ohjeen mukaan suihkeet tulisi kohdistaa silmiin, nenään ja suuhun aina, kun mahdollista.

Reutersin mukaan käsikirjasta ilmenee myös, että Punaisen Ristin edustajien ei anneta tavata tiettyjä vankeja. Tämän käytännön Yhdysvaltain armeija on toistuvasti kiistänyt.

Käsikirjassa on myös vankien kahlitsemista, tutkimista ja lentokentältä leirille siirtämistä koskevia ohjeita. Vankien arvet ja tatuoinnit on esimerkiksi määrä tutkia ja valokuvata FBI:n arkistoja varten. Jos taas vangin sisältä etsitään jotain, paikalla on oltava tulkki selittämässä asiaa.  

Viestien välittämistä toisille vangeille pyritään estämään ottamalla vangeilta pois kupit, joihin he ovat kirjoittaneet. Jos vanki on vahingoittanut tai hajottanut kupin, häntä rangaistaan.

Käsikirja julkaistiin viime viikolla Wikileaks.org-sivustolla. Sen nimi on "Standard Operating Procedures for Camp Delta", ja siinä on 238 sivua.

Yhdysvaltain armeijan Guantanamo Bayn sotilastukikohta sijaitsee Kuubassa. Tukikohta on ollut paljon julkisuudessa vankien huonoa kohtelua koskevien väitteiden vuoksi. Leirillä on vankina muun muassa vaarallisina pidettyjä terroristeja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. 6

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    7. 7

      Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

    8. 8

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    9. 9

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    10. 10

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    5. 5

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    6. Näytä lisää