Digitoday

Valikko

Suomen Dell lipsahti ensimmäisen kerran jälleenmyynnin puolelle

Dell täytti aukon asiakaskunnassaan Minä Sonera –hankkeessaan ja erkaantui suorasta linjastaan jälleenmyyjän suuntaan ensimmäistä kertaa Suomessa, kertoo Suomen Dellin toimitusjohtaja Sam Forsbom.

Dell on tähän mennessä ohittanut suoralla myyntimallillaan väliportaat. kuten tukkurit ja jälleenmyyjät, joihin taas valtaosa muista pc-valmistajista tukeutuu.

Forsbom korostaa, että kohdistuminen kuluttajamarkkinoihin ja pieniin yrityksiin on tarkoitus parantaa Sonera-yhteistyöllä. Toimitusjohtajan mukaan alueen valloittaminen alkaa nyt tällä uudella hankkeella.

- Olemme edenneet vaiheittain. Ensin laitoimme isoimpien yli 200 ihmistä työllistävien yhtiöiden ja muiden organisaatioiden myynnin kuntoon. Sen lisäksi olemme viime ajat järkeistäneet toimintojamme pk-sektorilla, jossa henkilöstömäärä on 50-200.

Forsbom selvittää, että hän on viime viikkojen aikana palkannut kahdeksan ihmistä, joista puolet siirtyy yhtiön jo olemassa olevaan pk-myyntiryhmään.

- Sonera-yhteistyöllä tuomme suoraa toimitusmallia epäsuoraan kanavaan. Sonera-pisteessä Dellin kannettavat ovat kokeiltavissa, ja myyjä tekee tilauksen ja laitteen määrittelyn suoraan Dellin tehtaalle.

Kuluttajat voivat tilata itselleen räätälöidyn mobiiliratkaisun, johon sisältyy Dellin mobiilikannettava osana Soneran liikkuvaa laajakaistapalvelua.  Mobiilipakettiin voi valita Dell Inspiron 1521 -, 1720 - ja XPS M1330 -kannettavat. 3G-yhteys on koneissa sisäänrakennettuna.

- Laitteet tulevat kolmen vuoden takuulla, joka on uutta näillä markkinoilla. Mukana ovat myös tukipalvelut, enkä näe mitään syytä, etteikö tästä tule meille uutta myyntiä, Forsbom huomauttaa.

Dell toimitti vuoden kolmannella neljänneksellä 18 400 palvelinta, pöytämikroa ja kannettavaa Suomen markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    7. 7

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    8. 8

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    9. 9

      Hiihdon supertähden Petter Northugin paluu meni pahasti pieleen

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    7. 7

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    2. 2

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    3. 3

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    6. Näytä lisää