Digitoday

Valikko

Tutkimus: Demokratia it-päätöksissä johtaa lamaannustilaan

Eurooppalaisissa suuryrityksissä it-päätösten demokraattinen käsittely eri organisaatiotasoilla johtaa väistämättä lamaannustilaan.
Tällaiseenkin tulokseen päädyttiin HP:n teettämässä, tutkimusyritys Penn, Schoen & Berland Associatesin toteuttamassa tutkimuksessa, jossa haastateltiin vuoden 2007 marras- ja joulukuussa 234:ää liiketoiminta- ja it-päättäjää.

Vastaajat edustavat yli tuhannen työntekijän organisaatioita Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Italiassa.

Tutkimuksen mukaan useissa yrityksissä keskitason päälliköt ottavat enemmän vastuuta tietotekniikasta kuin aikaisemmin. Tämä voi johtaa hyviin tuloksiin osastotasolla, mutta rasittaa kasvaneina kustannuksina ja monimutkaisina lopputuloksina koko organisaatiota.

82 prosenttia vastanneista kertoi, että liian monet sidosryhmät, mukaan lukien ulkoiset konsultit, estävät itsenäisellä toiminnallaan yrityksiä toteuttamasta yhtenäistä ja johdonmukaista sovellusstrategiaa.

90 prosenttia vastanneista kertoi, että johdonmukainen strategia olisi auttanut heitä saamaan selkeän kuvan liiketoimintaa tukevasta sovellusympäristöstä sekä hallitsemaan paremmin ympäristössä tapahtuvaa muutosta.

76 prosenttia haastatelluista myönsi, että heiltä puuttuu tehokas sovellusstrategia. Kuitenkin 94 prosenttia vastanneista myönsi, että alan johtavilla yrityksillä on selvä sovellusstrategia.

Tietohallinnon rooli on raportin mukaan organisaation IT-strategian johtamisessa entistä keskeisemmässä asemassa yritysten valmistautuessa tulevaisuuden haasteisiin.

Tutkimuksen muut tulokset osoittivat, että 84 prosenttia IT-päättäjistä uskoo web-pohjaisten sovelluksien vaikuttavan merkittävästi tai kohtuullisesti yrityksen sovellusrakenteeseen. Kuitenkin sama määrä vastaajista oli huolissaan sovellusten tietoturvariskeistä.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että 75 prosenttia vastanneista käyttää mainframe-arkkitehtuuria, vaikka useimmat heistä näkivät it-modernisoinnin tarpeellisena. Kyseisestä -vastaajaryhmästä 57 prosenttia ilmoitti siirtyvänsä pois mainframe-arkkitehtuurista tulevaisuudessa.

- Yleensä sovellusympäristön modernisoinnin takana on selvä liiketoiminnallinen tarve ja tarkoitusperä. HP:n asiakkaat ovat saavuttaneet peräti 70 prosenttia pienempiä tco (total cost of wwnership) -kustannuksia siirtyessään mainframe-ympäristöistä avoimiin järjestelmiin, sovelluspalveluiden johtaja Ian Miller HP Services EMEA:sta kertoo tiedotteen mukaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Etelään luvassa jopa 10 senttiä lunta – Meteorologi: ”Talvinen viikko näköpiirissä”

    7. 7

      Uusi eläkemuoto houkuttelee työttömiä – hetken helpotus voi kostautua

    8. 8

      Sastamalan kuolonkolari: Näin 34-vuotias mies ajoi ennen törmäystä 17-vuotiaisiin nuoriin – katso animaatio

    9. 9

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    8. 8

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    9. 9

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    10. 10

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    2. 2

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    3. 3

      Tyttöystävänsä kuolemasta epäilty nuorukainen sai ensimmäisen rikostuomionsa jo 15-vuotiaana – pahoinpiteli tyttöjä Nokialla uutenavuotena

    4. 4

      Cheyenne Järvisen rohkea topless-kuva poistettiin Instagramista – kohukaunotar tuohtui ja julkaisi sen uudelleen

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. Näytä lisää