Digitoday

Valikko

Netin liikennelaulukuoro laulattaa autoilijoita

Liikenneturvallisuuden puolesta aletaan kampanjoida isosti yhteisin tunnuksin. Sen myötä netissä pääsee osallistumaan suureen liikennelaulukuoroon.

Liikennehallinnon yhteinen toimintamalli julkistettiin tiistaina liikenneturvallisuustapahtumassa Helsingin Kampissa.

Ministeriö kertoo, että kyseessä on pitkäjänteinen brändityö, joka liittyy liikennekampanjoinnin tehostamiseen. Tarkoitus on järjestää nyt julkistetuin tunnuksin vuosittain alan yhteisiä teemakampanjoita, joihin on luvassa myös aiempaa enemmän rahoitusta.

Valppain mielin -iskulause on osa vanhaa lasten liikennelaulua, jonka on säveltänyt Georg Malmstén 1950-luvulla. Liikennelaulu on tuttu myös nykylapsille, sillä siitä ilmestyy jatkuvasti uusia levytyksiä.

Tunnuksen piirroshahmo muistuttaa Ensio Itkosta. Hän tuli tutuksi 1970-90-luvuilla television ja radion liikenneopettajana sekä lehtien liikennepalstojen pitäjänä. Enska korostaa muiden huomioon ottamista liikenteessä.

Valppainmielin.fi-nettisivusto kokoaa yhteen tietoa turvallisesta ja sujuvasta liikenteestä. Sivuilla on ajankohtaistietoa sekä ohjeita ja liikennesääntöjä. Sivuilla voi osallistua myös Suomen suurimpaan liikennekuoroon, jossa osallistuja laulaa oman versionsa lasten liikennelaulusta ja voi haastaa kaverinsa mukaan.

Yhteistyötä ohjaavat liikenne- ja viestintäministeriön sekä Liikenneturva. Tunnusten takana ovat myös Tiehallinto, Ajoneuvohallintokeskus, poliisi, Liikennevakuutuskeskus, Suomen Kuljetus- ja Logistiikka SKAL ja Taksiliitto

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. 6

      Lapsen tuomio Heikki Salon hirsitalo-ostosta: ”Kuinka sä isä saatoit myydä meidän kodin ja ostit tällaisen röttelön?”

    7. 7

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    8. 8

      Nico Rosberg paljasti haaveensa täysin uudesta urasta – ”Jonain päivänä...”

    9. 9

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    10. 10

      Video: Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitshkoa vastaan sai sinetin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    3. 3

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    5. 5

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    6. 6

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Poliisilta lisätietoa Houtskarin kaksoissurmasta: Tapausta tutkitaan tappona – ”surmat tehtiin todennäköisesti aamuyöstä”

    3. 3

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    4. 4

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    5. 5

      Pirkka-Pekka Petelius paljastaa: Kuuluisa masturbointikohtaus oli vahinko – ”Mä vaan rupesin venyttelemään sitä”

    6. Näytä lisää