Digitoday

Valikko

Isku asentaa AV:n valmiiksi sisustukseen

Isku Interior ryhtyy myymään Toshiban AV-ratkaisuja osana neuvotteluhuoneiden sisustusta. Nyt aloitettu yhteistyö on molemmille osapuolille uusi päänavaus.

Kun asiakas sisustaa neuvotteluhuoneeseensa ja hankkii uudet huonekalut, toteutetaan samalla usein uusia esitysteknisiä ratkaisuja. Toshiba on koonnut tarkoitusta varten kaksi pakettiratkaisua, toisen pieneen, toisen isoon neuvottelutilaan.

Lisäksi Toshiba toteuttaa Isku Interiorin asiakkaille asiakaskohtaisesti räätälöityjä AV-paketteja. Tehdasvalmiiden asennusten ansiosta asentajien ei tarvitse enää tehdä kuviosahalla reikiä pöytälevyyn eikä muitakaan aikaa vieviä ja sotkuisia töitä, osapuolet huomauttavat.

Lopputuloksesta luvataan siisti, kun esitystekniikan tarpeet voidaan huomioida sisustusta suunniteltaessa ja kalusteita valittaessa. Esimerkiksi johtoja ei siis neuvottelupöydillä näy.

Toshiban ja Isku Interiorin yhteistyötä voidaan jatkossa soveltaa muidenkin tilojen ratkaisuihin.

- Tässä vaiheessa emme ole vielä ajatelleet koteihin menevää ratkaisua, vaan puhumme yrityksistä ja työmaailmasta. Isku Interior palvelee nimenomaan yrityksiä, mutta myöskin oppilaitoksia ja [auttaa] erilaisten julkisten tilojen sisustamisessa, markkinointijohtaja Pirjo Karppinen Isku Interiorista sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    6. 6

      Pohjois-Korean virallisesta käyttöjärjestelmästä löytyi nolo moka – ”Luvattoman helppo ja alkeellinen”

    7. 7

      ISTV SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto Suomessa!

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Hanna-Maria Seppälä lopettaa uintiuransa

    10. 10

      Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    5. 5

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    8. 8

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    9. 9

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    10. 10

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen! Lentokentällä täysi hulina

    2. 2

      Brittilehdet: Enontekiöllä viikonloppuna puukotettu nainen oli Britannian kansalainen

    3. 3

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    4. 4

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurman taustalla todennäköisesti syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat

    6. Näytä lisää