Digitoday

Valikko

Wreckamovie tekee elokuvanteosta kimppakivaa

Star Wreck -elokuvan tekijät laittavat elokuvan teossa kehittyneet verkostoitumistaitonsa palveluun, jonka avulla voi tehdä elokuvia yhteisöllisesti internetissä.

Verkon yhteisöllisyyttä hyödyntävä Wreckamovie.com-palvelu on vasta alkuvaiheessa. Palvelussa voi osallistua mukaan kahteen meneillä olevaan projektiin.

Star Wreck Studiosin Timo Vuorensolan mukaan palvelua on tarkoitus laajentaa syksyllä niin, että käyttäjät voivat perustaa omia projektejaan.

Tarkoituksena ei ole tehdä uutta Youtubea, vaan palveluun kehitetään toimintoja joiden avulla elokuviaan voi julkaista eri kanavissa.

– Tavoitteena on laajentaa elokuvanteon käsitettä ja tekijöiden määrää, Vuorensalo sanoo.

– Kuulostaa varmasti mahtipontiselta sanoa, että Tampere haastaa Hollywoodin, mutta siinä on totuuden siemen. Haluamme tuoda kaikkien oman elokuvan tekemisestä haaveilevien ulottuville työkalun, jonka avulla he voivat koota yhteisön ja tehdä omaa taidetta. Mielestäni konseptilla mennään taiteen tekemisen alkulähteille – kootaan yhteen samanhenkisten ihmisten luomisen intohimo, Vuorensola sanoo.

Seuraavassa vaiheessa wreckamovie.com-palveluun haetaan uusia elokuvantekijöitä muun muassa Cannesin elokuvajuhlilta.

Star Wreck tuonut
rahaa ja mainetta

Vuorensola ohjasi ja toteutti tiimeineen yhteisöllisen internet-levityksen kautta maailmankuuluksi nousseen Star Wreck: In the Pirkinning -elokuvan. Elokuvaa on ladattu internetistä yli kahdeksan miljoonaa kertaa, ja se on myös maailmanlaajuisesti myynnissä dvd:llä.

Elokuva on saatavilla ilmaiseksi internetissä. Siitä huolimatta elokuvan tuotot ovat osa tuotantoyhtiön rahoitusta. Elokuva on tuottanut 20-kertaisesti sen tuotantoon käytetyt 15 000 euroa.

Rahaa on tullut elokuvan yhteydessä myydyistä oheistuotteista ja elokuvan televisiointioikeuksien myynnistä.

– Olen sitä mieltä, että kun käyttäjä saa itse päättää mitä haluaa maksaa, niin maksuhalukkuutta löytyy paremmin, Vuorensalo sanoo.

Star Wreck -elokuvaa tehtiin kymmenen vuoden ajan ja sen tekoon osallistui viiden hengen ydinjoukon lisäksi yli 300 muuta ihmistä. Työtä tehtiin vapaaehtoisuuden pohjalta.

Wreckamovie.com-palvelun ensimmäinen elokuva on Star Wreck -elokuvan työryhmän Iron Sky -projekti, joka on demovaiheessa.

Demo julkistetaan virallisesti 5. toukokuuta. Vuorensalon mukaan samalla kerrotaan uudesta rahoitusmallista.

Vuorensalo ei vielä osaa sanoa millä tavalla valmis Iron Sky -julkaistaan. Julkaisuvuoden pitäisi olla 2010.

Rahoitusta haetaan
sotaoblikaatioilla

– Alamme myydä sotaoblikaatioita, joiden avulla halukkaat voivat tukea elokuvan tekoa, Vuorensola sanoo.

Sotaoblikaatiot olivat käytössä toisen maailmansodan aikaan esimerkiksi Yhdysvalloissa. Niissä hyvää asiaa tukeva henkilö ostaa oblikaation, joka ei kuitenkaan tuota mitään.

– Idea saattaa onnistua tai sitten mennä täysin takapuolelleen, Vuorensalo sanoo.

Verkkopalveluun on saatu tukijaksi verkkolaitevalmistaja Cisco, joka auttaa palvelun markkinoinnissa ja teknologia-alustan kehittämisessä.

Palvelu esiteltiin Ciscon ensi kertaa Suomessa järjestetyssä Cisco Expossa.

Star Wreck -elokuvan traileri.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. 6

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    7. 7

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Marko otti neljä iloista nuorta naista kyytiin – taksikuskin matkasta pikkujoulujen jatkoille tuli aivan unohtumaton

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    6. 6

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoiseen miehen päätökseen

    2. 2

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    5. 5

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    6. Näytä lisää