Digitoday

Valikko

Suuria tunteita ei näytetty Finreactorin hovikäsittelyssä

Turun hovinoikeuden suullinen Finreactor-käsittely kolmena päivänä tällä viikolla oli yllättävän harmaa ilman mitään suuria tunteita, ja pitkä prosessi oli tehnyt tehtävänsä puolin jos toisin, kirjoittaa syttettyjä puolustava Turre Legal blogissaan.

Blogikirjoituksen mukaan poliisin asiantuntijatodistajat olivat entisellään. Toinen ei suostunut vastaamaan mihinkään syytetyille edulliseen kysymykseen ja toinen oli taas Turre Legalin mukaan ihastuttavan objektiivinen.

- Oma asiantuntijatodistajamme suoriutui hyvin lievästä migreenikohtauksesta huolimatta ja toi esille käräjäoikeudessa puuttumaan jääneitä näkökulmia esimerkiksi torrenttien siirrettävyydestä. Hänen todistuksensa painoarvoa oletettavasti lisäsi siinä esitettyjen väitteiden myöhempi verifioituminen myös sovun tehneiden todistajien lausunnoissa (pienenä anekdoottina - oikeudenhaltijoiden mielestä ko. henkilö ei ollut pätevä, koska hän oli tutkinut päätoimisesti Bittorrent-protokollaa “vain” 1,5 vuotta.).

Kirjoituksessa kerrotaan, että syytettyjen ja jo sovinnon tehneiden henkilöiden kuulemisessa ehkä tärkeimpänä faktana nousi esiin moderoimisen merkityksettömyys itse tiedostonjakoprosessin kannalta. Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys jokaiselle Torrent-sivustoja seuranneelle henkilöille, mutta jostain syystä asia ei saanut ansaitsemaansa huomioita vielä käräjäoikeusvaiheessa.

- Varsinainen asia oli loppulausunnot eli syyttäjä ja jokainen asiamies esitti käsityksensä jutun juridiikasta. Nähdäksemme syyttäjä ja asianomistajat eivät tuoneet juuri mitään lisää kirjallisiin valituksiinsa. Ajallisesti suurimman osan aikaa asianomistajien juristit käyttivät selityksille, miksi ALV 22 prosenttia pitäisi lisätä käräjäoikeuden tuomitsemien hyvitysten päälle.

Turun käräjäoikeus tuomitsi lokakuussa 2006 21 yhteensä 32 syytteessä olleesta nuoresta miehestä Finreactor-vertaisverkkopalvelun ylläpidosta. Syytteet tiedostojen jakelusta hylättiin.

Turre Legal puolusti kahdeksaa syytettyä, joista neljä vapautettiin kaikista syytteistä. Tuomiot olivat sakkoja, minkä lisäksi tuomittujen maksettavaksi määrättiin yli 400 000 euron korvaukset oikeudenhaltijoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

    7. 7

      Suomi murskavoitolla mitalipeleihin – 31-vuotiaana debytoineelle maalivahdille heti nollapeli!

    8. 8

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    9. 9

      X Factor -finalistit asettuivat mentoriaan vastaan – joutuivat selittelemään tämän typeriä möläytyksiä

    10. 10

      Pornosivustolla pelätään: Tiedustelulaki vie kävijät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    8. 8

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    9. 9

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    4. 4

      Kadonneita turvapaikanhakijoita on Suomessa jo 3 800 – ”Ihmisiä alkaa ilmestyä luukuille kunnissa”

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. Näytä lisää