Digitoday

Valikko

Japanin poliisi vaatii itsemurhakaasun ohjeiden poistamista verkosta

Japanin poliisi vaatii operaattoreita poistamaan vetysulfidin valmistusohjeet verkosta. Tappavan kaasulla tehtiin reilussa kuukaudessa ainakin 48 itsemurhaa Japanissa.
Poliisi yrittää estää itsemurhien leviämisen esittämällä virallisen vaatimuksen valmistusohjeiden poistamisesta verkosta. - Vetysulfidin valmistus ei ole laitonta. Vaara on siinä, että ulkopuolisetkin voivat joutua hengittämään myrkyllistä kaasua, poliisi sanoi tiedotteessaan AFP:n mukaan.

Viestinnästä vastaava ministeri Hiroya Masuda totesi kuitenkin, ettei hallitus aio ryhtyä voimatoimiin verkkosivuja vastaan, sillä tarkoitus ei ole rajoittaa ilmaisunvapautta.

Myrkyllistä vetysulfidikaasua on melko yksinkertaista valmistaa sekoittamalla tunnettua puhdistusainetta sekä kylpysuolaa verkosta löytyvien ohjeiden mukaisesti.

Japanin poliisi havaitsi vetysulfidin avulla tehtyjä itsemurhia ainakin 48 kappaletta maaliskuun 27. ja huhtikuun 29. päivän välisenä aikana.

Monet uhreista noudattivat myös verkosta löytyneitä ohjeita, joissa neuvottiin varoittamaan naapureita myrkyllisestä kaasusta.

Poliisi sai viime tiistaina puhelun tokiolaisesta apteekista. Apteekkari varoitti oudosti käyttäytyvästä naisesta, joka hankki kylpysuoloja ja käyttäytyi omituisesti.

31-vuotias nainen löytyi myöhemmin kuolleena kylpyhuoneestaan. Oveen oli punaisella kirjoitettu ”Vaara”.
Poliisi evakuoi naapureita, mutta kukaan ei joutunut kaasulle alttiiksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. 6

      Lännen Media: Kelan ruuhkista jo yli 40 kantelua

    7. 7

      Päätös on tehty: Kaisa Mäkäräinen ei osallistu Lahden MM-kisoihin

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Australiassa ostoskeskukseen pudonneessa pienkoneessa olleet kuolivat

    10. 10

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    3. 3

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    4. 4

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    5. 5

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    6. 6

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    7. 7

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    2. 2

      Melrose Placesta tuttu Lisa Rinna, 53, julkaisi uskaliaan alastonkuvan – ”Naisvartalo on niin kaunis”

    3. 3

      Martina Aitolehti huomannut huolestuttavan piirteen nuorissa naisissa: ”Eivät osaa mitään”

    4. 4

      Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antaman lupauksensa

    5. 5

      Poliisit kommentoivat ohjelmaa, johon Trumpin Ruotsi-puhe perustui – ”Hän editoi vastauksia”

    6. Näytä lisää