Digitoday

Valikko

VTT puskee ihmisen ja robotin yhteistyötä

Ihmisen ja robotin vuorovaikutukseen perustuvilla sovelluksilla voidaan tehostaa tuotantoa ja saada aikaan kustannussäästöjä, ilmoittaa VTT.
Robotiikkasovellusten käyttö teollisuudessa on kuitenkin vielä melko vähäistä, sillä käyttöönoton pullonkaulana on yhä usein riittämätön turvallisuus.

 VTT tutki yhteishankkeessa robotiikkasovelluksia teollisuusympäristössä ja esitti ratkaisuja, joilla ihmisen ja robotin yhteistyö voidaan toteuttaa soveltamalla muun muassa uutta konenäköpohjaista turvalaitetta.

VTT:n mukaan tulevaisuudessa robotit voivat olla työnteossa ihmisten kumppaneita. Uusia vuorovaikutteisia robotiikkasovelluksia ei voida kuitenkaan ottaa käyttöön, jos ne eivät ole riittävän turvallisia. Anturitekniikan, turvaohjaimien ja kevyiden robottien voiman hallinnan kehittyessä sovelluksista saadaan yhä turvallisempia ja toimintavarmempia.

VTT:n ja Tampereen teknillisen yliopiston toteuttamassa hankkeessa toteutettiin pilotratkaisu, jossa kokeiltiin uutta konenäköön perustuvaa turvalaitetta. Kyseessä on ensimmäinen varsinaisesti turvakäyttöön tarkoitettu konenäköpohjainen järjestelmä, joka on siirtymässä teollisuuden käyttöön.

Suurimmat hyödyt
tehtävien jaossa

VTT:stä kerrotaan, että vuorovaikutteisen robotiikan suurimmat hyödyt tulevat esiin kohteissa, joissa hyödynnetään ihmisen ja robotin hyviä ominaisuuksia jakamalla tehtäviä molemmille. Usein ihmiselle jätetään päätöksenteko ja ne tehtävät, joita robotiikalla ei pystytä kannattavasti toteuttamaan. Täysin automatisoituihin tuotantokohteisiin ei vuorovaikutteisuutta kannata soveltaa, vaan kokonaisuus tulee suunnitella ihmisen ja robotin vuorovaikutteinen toiminnan kannalta järkeväksi.

VTT:n toteuttamassa tutkimuksessa selvitettiin myös robottitapaturmien syitä. Tyypillisimmät robottien aiheuttamat vakavat tapaturmat johtuvat puristumisista, mutta robotin isku puolestaan on aiheuttanut harvoin vakavia tapaturmia. Puristumisiin ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, vaikka vakavien tapaturmien välttämiseen olisikin olemassa teknisiä ratkaisuja. Tutkimus on tuonut esiin robotiikan ja turvallisuustekniikan uusia mahdollisuuksia.

Hankkeeseen liittyvä Vuorovaikutteisen robotiikan turvallisuus –kirja on julkaistu Suomen robotiikkayhdistyksen julkaisusarjassa. Kirjassa on muassa esimerkkiratkaisuja ihmisen ja robotin yhteistyöstä, joita robotiikkasuunnittelijat voivat käyttää avuksi työssään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Trumpin hallinnon käynnistys viivästyy, CIA on nyt ilman johtajaa – ”Toivon, että jihadistit pitävät viikonlopun vapaata”

    7. 7

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    8. 8

      Myymälävarkaan ovela temppu kärpäsentoukkapurkeilla ei ollutkaan niin ovela

    9. 9

      Anna Hanskia ei ole ajan hammas puraissut – osaatko sanoa, kumpi kuvista on 25 vuoden takaa?

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    3. 3

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    6. 6

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    7. 7

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    8. 8

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    9. 9

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. Näytä lisää