Digitoday

Valikko

Fenixin ensimmäinen e-palvelu kuoriutui

Lahti-Fenix -hankkeen ensimmäinen sähköinen palvelu, tilanvarauspalvelu, on valmistunut. Kaupungin mukaan tilanvarauspalvelusta julkaistaan aluksi kunnille tarkoitettu hallintaosuus.
Syksyllä palvelu on määrä julkaista myös kuntalaisten käytettäväksi. Kuntalaiset tulevat käyttämään tilanvarauspalvelua henkilökohtaisen ja myöskin syksyksi aiotun kuntalaistilinsä kautta.

Sähköinen tilanvarauspalvelu otetaan ensimmäisenä käyttöön Urheilukeskuksen mäkihyppykatsomon liikuntatiloissa. Myöhemmin palvelua on tarkoitus laajentaa koskemaan myös muita tiloja.

Hankejohtaja Harri Juutin mukaan tilanvarauspalvelun alkujuuret ovat itse asiassa peräisin Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n hallinnoimasta Kuntien sähköisen asioinnin palvelualusta -hankkeesta, jota on kehitelty vuodesta 2006 alkaen.

Hanke päättyi maaliskuun lopussa ja sen tilanvaraustuotokset siirretään Lahti-Fenix -hankkeen hallinnoitavaksi ja levitettäväksi Lahden lisäksi myös muihin Päijät-Hämeen kuntiin.

- Vaihtoehtoja [ensimmäiseksi palveluksi] oli monta, mutta tällä pystyttiin nopeimmin palvelemaan useita kuntia. Kevään ja syksyn aikana palvelun on ottamassa käyttöön seitsemän kuntaa. Palvelu on herättänyt mielenkiintoa ympäri Suomea, ja asian perään on kyselty paljon.

Kuntalaisten päästessä mukaan periaatteessa kaikki seudun tilat niin pitkälle kuin suinkin mahdollista ovat sähköisesti varattavissa yhden tuutin kautta, Juuti toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. 6

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    9. 9

      Lotossa ei jaettu päävoittoa – katso oikea rivi

    10. 10

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallon häikäisevä esitys mykisti tuomarit – ”uskomaton esiintyjä!”

    2. 2

      Saara Aallon finaalibiisi sai loistavat arviot: Simon kuvaili briljantiksi

    3. 3

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    4. 4

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    5. 5

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    6. Näytä lisää