Digitoday

Valikko

VTT värvää satoja kuskeja kenttäkokeeseen

Kännyköitä on tavallisesti pidetty turvallisuusriskinä autossa, mutta VTT:n johdolla käynnistyvä suurhanke pohtii, miten langattomat päätelaitteet voisivat toimia turvallisuuden parantajina liikenteessä.

VTT on valittu vetämään yhdeksässä Euroopan maassa toteutettavaa 14,5 miljoonan euron liikenteen ict-hanketta.

Yli kolmentuhannen eurooppalaisen kuljettajan TeleFOT-tutkimuksessa testataan navigaattoreiden ja älypuhelinten käyttöä turvallisemman ja sujuvamman liikenteen edistämisessä.

Kehityspäällikkö Tapani Mäkisen mukaan Suomessa hanke näkyy siten, että täällä mukaan 'rekrytoidaan' arviolta useita satoja kuljettajia, ehkä jopa tuhat.

Kokeen kenttätutkimusosa alkaa vuonna 2009. Kokeessa kuljettajat saavat käyttöönsä älypuhelimia ja navigaattoreita, joiden tarjoamien ajamista tukevien palveluiden vaikutuksia tutkitaan.

Auto soittaa apua

Projekti alkaa nyt kesäkuussa ja kestää neljä vuotta. VTT:n mukaan hanke on luokiteltu merkittäväksi Euroopassa ja EU:ssa, ja se on herättänyt kiinnostusta liikenteen ict-toimijoiden ja autoteollisuuden ja laitevalmistajien keskuudessa jo ennen alkamistaan myös Euroopan ulkopuolella. Projektia pidetään suomalaisille tärkeänä näytön paikkana oman liikenteen ict-osaamisen tunnetuksi tekemisessä.

Hankkeessa ovat edustettuina eurooppalainen autoteollisuus sekä tutkimuslaitokset, laitevalmistajat (puhelimet, navigaattorit), tienpitäjä ja palveluoperaattorit. Suomesta VTT:n lisäksi mukana ovat Destia ja Elektrobit.

Hankkeessa tutkitaan myös eCall-hätäpuhelinjärjestelmän toimivuutta eli eCall-laitteella autosta automaattisesti tehtävää hätäpuhelua pelastuskeskukseen onnettomuuden tapahduttua. Samoin tutkitaan sitä, miten suuren autojoukon paikantamista voidaan käyttää liikenteen hallintaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    9. 9

      Synttärionnea! Leonore täyttää 3 vuotta – katso suloiset kuvat ilmeikkäästä prinsessasta

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    6. 6

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    7. 7

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    8. 8

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    9. 9

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    10. 10

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Metalliliitto: Työpaikalla pidettiin mustaa listaa työntekijöistä – levisi vahingossa kaikille

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    4. 4

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. Näytä lisää