Digitoday

Valikko

Google kutsuu kirjoittamaan asiaa

Google julkisti eilen illalla uuden Knol-työkalun laajentaakseen webin tietotarjontaa tavallisten ihmisten tekemillä artikkeleilla mistä tahansa aiheista.

Kaikki Knol-artikkelit ovat avoimesti luettavissa, ja itse tekstin kirjoittamiseen tarvitaan maksuton Google-tili kirjautumisineen. Knolin tavoitteena on kannustaa entistä aktiivisempaan avoimeen tiedon jakamiseen, Google kertoo.

Touhu tuo mieleen verkon avoimen tietosanakirjan Wikipedian, joskin poikkeavuuksia on paljon. Yksi merkittävä ero on se, että muut eivät voi muokata tekstiä, joka siis julkaistaan aina kunkin kirjoittajan nimissä.

Tällä hetkellä artikkeleja löytyy hyvin erilaisista aiheista, kuten miten varustautua luontoretkeilyyn tai minkälainen sairaus keuhkosyöpä todella on.

- Vaikka internet on valtava, on vielä olemassa iso määrä sieltä löytymätöntä tietoa. Knolin avulla voi jakaa helposti tietojaan toisten kanssa – ja saada tästä vieläpä kunnian omiin nimiinsä, kuvailee Juergen Galler Googlelta.

Rahaa mainoksista

Wikipediakaan ei toisaalta ole enää yhtä avoin ulkopuolisten muutoksille kuin aikaisemmin. Wall Street Journal huomioi kuitenkin lisäerona sen, että Knol sallii lukuisat artikkelit samasta aiheesta, kun taas Wikipediassa artikkeleita on tarkoitus olla yksi aihetta kohden.

Knolissa käyttäjät voivat myös netota hieman rahaa sallimalla Googlen myymiä mainoksia artikkeliensa kylkeen, jolloin heille kanavoituu osa syntyvästä rahavirrasta.

Knol-artikkeleihin voi sisällyttää viittaukset lähdetietoihin ja linkit lisätietoihin. Eri Knolien arvioinnista vastaavat lukijat. Googlen mukaan laadukkaiksi arvioidut artikkelit saattavat nousta korkeammalle Googlen hakutuloksissa, mutta Knol-kirjoituksia ei kuitenkaan kohdella etuoikeutetusti Googlen hakualgoritmissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    7. 7

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    8. 8

      BBC: Donald Trumpin virkaanastujaisten boikotti kasvaa

    9. 9

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    10. 10

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää