Digitoday

Valikko

Lehti: Italia haluaa viedä neljä Google-pomoa käräjille

Lehtitietojen mukaan italialaissyyttäjät aloittavat oikeudenkäynnin neljää korkean tason Google-johtajaa vastaan syksyllä. Johtajia syytetään siitä, että he ovat sallineet vammaista nuorta pilkkaavan videon jakelun palvelussaan.

Syyttäjien odotetaan haastavan Google-johtajat oikeuteen syyskuussa Italiassa.

Italian viranomaiset saivat kaksi vuotta vanhaa tapausta koskevat tutkimukset päätökseen heinäkuussa ja toimittivat löydöksensä milanolaiseen tuomioistuimeen.

Tapausta lähellä olevien tahojen mukaan johtajia syytettäisiin kunnian ja yksityisyyden loukkaamisesta, koska he eivät ole kyenneet kontrolloimaan verkkopalvelun sisältöjä, talouslehti Wall Street Journal kertoo.

Molemmat syytteet kuuluvat Italiassa rikosoikeuden piiriin.

Lehden lähteiden mukaan syytteeseen joutuisivat Italian Googlen hallituksen puheenjohtaja, hallituksen jäsen, Euroopan yksityistietopolitiikasta vastaava johtaja sekä Google Video -palvelun Euroopan johtaja.

Google vetoaa
EU-lakiin

Kiista koskee italiankieliseen Google-palveluun vuonna 2006 ladattua reilun kolmen minuutin videota.

Siinä ryhmä teini-ikäisiä nuoria nälvii vammaista toveriaan ja lyö häntä lopuksi päähän nenäliinapaketilla.

Googlen Etelä-Euroopan viestinnästä vastaava Stefano Hesse korosti yhtiön poistaneen videon välittömästi, kun siitä ilmoitettiin. Hessen mukaan yhtiö on toiminut läheisessä yhteistyössä syyttäjien kanssa alusta lähtien.

Hessen tulkinnan mukaan Italiassa käyttöön otettu EU-lainsäädäntö antaa mahdollisuuden siihen, ettei palveluntarjoajan tarvitse seuloa käyttäjien palveluun lataamia tiedostoja etukäteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    6. 6

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    7. 7

      Diplomi-insinööriksi opiskeleva perheenisä tuomittiin raiskauksesta – ensikertalaisuus ja vakaa elämäntilanne lievensivät tuomiota

    8. 8

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    9. 9

      Katso video: Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    10. 10

      Palvottu fitnesskaunotar paljasti totuuden ”täydellisestä” bikinikuvastaan – esittelee, kuinka luoda illuusio jumalaisesta vartalosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    8. 8

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    9. 9

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

    2. 2

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    3. 3

      Kuvat: Totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    4. 4

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    5. 5

      Onko sarjahukuttaja paennut ulkomaille – ei ole matkustuskiellossa

    6. Näytä lisää