Digitoday

Valikko

Britin laajakaista halpeni, ruoka ei

Erilaisista viestintäpalveluista on tullut entistä halvempia Britanniassa. Samaan aikaan ruoan hinta on noussut.
Britit käyttävät enemmän aikaa erilaisten viestimien parissa kuin koskaan aikaisemmin.

Keskivertobritti kulutti joka päivä seitsemän tuntia yhdeksän minuuttia erilaisiin viestimiin viime vuonna. Viestimien parissa kulutettu aika on venynyt kuudella minuutilla sitten vuoden 2002.

Tästä huolimatta viestintäpalveluiden kustannukset eivät ole karanneet käsistä. Näin väittää Britannian viestintäalan sääntelyviranomainen Ofcom.

Ofcomin tutkimuksen mukaan keskiverto kotitalous kulutti viestintäpalveluihin 93,63 puntaa eli noin 121 euroa kuukaudessa viime vuonna.

Vuoteen 2006 verrattuna kotitaloudet kuluttavat yli puolitoista puntaa vähemmän, ja vuodesta 2004 kuukausittaiset kustannukset ovat pudonneet 4,31 punnalla.

Samaan aikaan arkipäiväisestä aterioinnista on tullut yhä kalliimpaa.

Viime vuonna ruoan hinta nousi Britanniassa seitsemän prosenttia. Vähittäiskaupan hintojen kehitystä kuvaava indeksi nousi  puolestaan 4,1 prosentilla.

Tutkimuksessa tarkasteltiin laajasti kolmea toimialaa: televisio-, radio- ja telesektoria. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään sisällöissä, jakelussa ja kulutuksessa tapahtuneita muutoksia.

Ofcom on vaatinut erilaisia hintakattoja ja kilpailun lisäämistä Britannian viestintäalalle vuosien ajan.

Kytkykauppaa
ja tarjouksia

Ofcomin mukaan viestimiseen käytettyjen kustannusten laskua selittää kolme tekijää.

Ensinnäkin, britit ovat innostuneet ostamaan viestintäpalveluita isommissa köntissä. Esimerkiksi laajakaista, lankaliittymän ja maksutelevision ostaminen samassa paketissa laskee kokonaiskustannuksia.

Toisekseen, laajakaistan hankkimisesta on tullut entistä halvempaa.

Ofcom selittää kustannusten laskua myös kuluttajien aktiivisuudella ja kilpailun lisääntymiselle. Yhä useampi britti vaihtaa telepalveluidensa tarjoajaa halvemman tarjouksen perässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. 6

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    7. 7

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    8. 8

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    9. 9

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    10. 10

      IL: Hyvinkäällä ammuttu poliisi Heidi Foxell toipumassa syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa: Poliisiasemaa piiritetään Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    2. 2

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    3. 3

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    4. 4

      Uudet Pisa-tutkimuksen tulokset julki: Näin kävi Suomen sijoituksen – tytöt peittoavat pojat

    5. 5

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    6. Näytä lisää