Digitoday

Valikko

Sony vetää markkinoilta ylikuumenevia Vaio-koneita

Japanilainen Sony Corp vetää tuhansia Vaio-kannettavia markkinoilta. Yhtiön mukaan syynä on vika, joka saattaa ylikuumentaa tai aiheuttaa oikosulun kannettavissa.
Yhdysvaltain tuoteturvallisuuskomissio sanoi torstaina vetävänsä 74 000 konetta markkinoilta sen jälkeen, kun Sony oli saanut 15 raporttia ylikuumenemisista. Raporttien joukossa oli tapaus, jossa kuluttaja oli saanut lieviä palovammoja.

Uutistoimisto Kyodo sanoi Sonyn vetävän pois markkinoilta maailmanlaajuisesti 440 000 konetta.

Sony kertoi verkkosivuillaan ongelman koskevan pientä erää koneita, jotka saattavat kärsiä ylikuumenemisesta johto-ongelman vuoksi.

"Sony on käynnistänyt vapaaehtoisen ongelman tarjotakseen ilmaisen tutkimuksen ja mahdollisen korjauksen vastatakseen korkeisiin laatukriteereihinsä." 

Yhtiö kertoi vetävänsä pois markkinoilta VGN-TZ100-, VGN-TZ200-, VGN-TZ300- ja VGN-TZ2000-sarjojen koneet.

Sony on kärsinyt viime vuosina akkujensa ongelmista. Osassa akuista on ollut ylikuumenemisongelmia ja osa niistä on jopa syttynyt.

Vuonna 2006 Dell, Apple,  Lenovo, Toshiba ja muutama muu yhtiö veti markkinoilta yli kahdeksan miljoonaa Sonyn valmistamaa akkua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    6. 6

      Juha Junno jättää Oulun Kärpät

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Harvinaisen härski temppu: Joku onki Siwan postilaatikosta laskun ja vaihtoi siihen oman tilinumeronsa – maksoitko sinäkin huijarille?

    9. 9

      IS seuraa sprintin karsintaa livenä – pääseekö Mari Laukkanen jatkoon?

    10. 10

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    2. 2

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    3. 3

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    4. 4

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    7. 7

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    8. 8

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    9. 9

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    10. 10

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    4. 4

      Ex-salibandyvalmentaja yritti raiskata naisen pensaassa – poliisi ehti väliin

    5. 5

      Kimmo kuvasi tulipallon Nurmijärven taivaalla – Ursan Jaakko tunnisti 5 sekunnissa

    6. Näytä lisää