Digitoday

Valikko

YouTube tukistaa terroristeja?

Google muutti YouTube-videopalvelunsa ohjeistusta ja kielsi muun muassa lataamasta palveluun terroristien harjoitusvideoita. Tai näin ainakin uutisoitiin.

Viime viikon uudistuksesta kertoivat useat uutislähteet. Mutta vaikka ohjeistusta kuinka lukee, ei sieltä ainakaan tällä hetkellä löydy erikseen mainintaa terroristien harjoitusvideoista.

Lisäksi AP:n mukaan nyt olisi nimenomaan kielletty yllyttäminen väkivaltaan, pommintekovideot ja kuvamateriaali kiikarikiväärihyökkäyksistä. Näistä YouTube mainitsee tällä hetkellä vain pomminteon.

On epäselvää, onko ohjeistusta muutettu hieman yleisluontoisemmaksi viime viikon muutosten jälkeen. Jo pidemmän aikaa on kielletty ainakin sellaiset videot, joissa ihmisiä vastaan hyökätään tai joissa ihmiset vahingoittuvat.

Lieberman iloitsee

On kuitenkin kyseenalaistettu, onko Googlen toimilla loppujen lopuksi juuri mitään vaikutusta mihinkään. Videotuutteja internet on pullollaan, ja sisällön aktiivisesta valvonnasta ei YouTubessakaan ole kysymys. Käyttäjien on erikseen ilmoitettava YouTubelle kielletyistä videoista.

Sitoutumaton senaattori Joseph Lieberman julkaisi syyskuun 11:ntenä lehdistötiedotteen, jossa hän kiittää Googlea siitä, että tämä ryhtyi terrorismin vastaisiin toimiin hänen vaatimuksestaan.

Mutta seuraavaksi senaattori tahtoo Googlen poistavan kaikki tunnettujen terroristiorganisaatioiden videot riippumatta siitä, noudattavatko ne uusittua ohjeistusta tai eivät. On epäselvää, miten - jos ollenkaan - Google aikoo vaatimukseen vastata.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Robin sai isältään upouuden mopoauton – synttäriyllätys tuntui pahalta

    8. 8

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    9. 9

      VV-Auto: ”Puolet myynnistä jäänyt pois” – autokaupassa ”todella vaarallinen” tilanne

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    4. 4

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    5. 5

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    2. 2

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    3. 3

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    6. Näytä lisää