Digitoday

Valikko

Koulu kiinni pommiuhan vuoksi Keuruulla

Keuruun yläaste/lukio on suljettu ja koulupäivä peruutettu pommiuhkauksen vuoksi. Ensin liikkui tekstiviesti, sitten netistä löytyi lisäponnetta toimenpiteisiin.

- Alkuperäinen pommiuhka oli lähtenyt liikkeelle nuorten keskuudessa liikkuneen tekstiviestin sekä suusanallisen viestin perusteella. Se aiheutti määrätynlaista hysteriaa perheissä, komisario Pasi Back Keuruun poliisista kertoo It-viikolle.

Uhka kohdistui tähän päivään ja tuli poliisin tietoon eilisillan ja torstaiaamun aikana. Poliisi tarkasti yön aikana tilat, eikä mitään epäilyttävää ole löytynyt. Mutta aamupäivällä internetistä saatu lisätieto johti kuitenkin koulun sulkemiseen.

- IRC-Galleriassa oli nuorten keskuudessa käyty keskustelua Kauhajokeen liittyen, Back sanoo. Sulkemisen aiheuttanut viesti liittyi Kauhajoen tapahtumien ihannointiin ja sen oli lähettänyt keuruulainen henkilö.

Back ei usko, että Keuruun tapauksella olisi yhteyttä Joroisten ja Pyhäjärven kouluja seisauttaneisiin uhkauksiin.

- Ymmärtääkseni nämä ovat pikkuhiljaa osoittautumassa murrosikäisten poikien ajattelemattomaksi kirjoitteluksi netissä.

Tällä hetkellä näyttää siis vahvasti siltä, että Keuruunkin uhkaus on perätön. [Mutta se ei muuta sitä, että tällainenkin teko on ruma ja omiaan aiheuttamaan kärsimyksiä monille. Lisäksi tekijä voi joutua tuomiolle.]

Poliisi jatkaa asian tutkintaa ja tiedottaa uudelleen kello 15. Ylen mukaan pidätettynä on 15-vuotias poika.

Yle kertoo myös laajemmin eri puolilla Suomea liikkuvista tekstiviestiuhkauksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. 6

      Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    4. 4

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    8. 8

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    9. 9

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    10. 10

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    2. 2

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    3. 3

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    4. 4

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    6. Näytä lisää