Digitoday

Valikko

Xinhua sepitti avaruusjutun

Kiinan valtion virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi torstaina, kuinka lennonjohto piti yhteyttä avaruuteen laukaistun aluksen kanssa. Ainoa ongelma oli, että nettijutun julkaisuhetkellä alus nökötti vielä kiltisti lähtöalustallaan.

Homman olisi voinut kuitata pelkkänä ymmärrettävänä erehdyksenä, mikäli juttu olisi sisältänyt esimerkiksi yleisluontoisen kuvauksen tapahtumista astronauttien ennen laukaisua antamien lehdistökommenttien kera.

Ei nimittäin ole ollenkaan tavatonta, että juttuja kirjoitetaan valmiiksi ja ajastetaan ilmestymään myöhemmin sopivana ajankohtana.

Mutta ei, Xinhuan juttu sisälsi muun muassa vuoropuhelua avaruudessa muka lentävien astronauttien ja maassa olevan lennonjohdon välillä, PC World kertoo.

Jutussa oli muitakin keksittyjä yksityiskohtia, kuten se, että merellä seilaava yhteysalus olisi ottanut yhteyttä rakettiin kaksitoista sekuntia ennen aikataulua.

Uutistoimisto veti noin kaksitoista tuntia ennen laukaisua julkaisemansa jutun alas verkosta, mutta siitä on yhä olemassa välimuistiversio hakukone Baidussa.

Juttu on kiinaksi, mutta sen voi yrittää kääntää esimerkiksi Google Translate -palvelun avulla. Kunhan ei yritä kääntää suoraan suomeksi...

Kiinan valtion kontrolli internetistä on laajasti uutisoitu asia. Antoiko Xinhuan moka harvinaisen silmäyksen paljon yleisemmästä käytännöstä?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. 6

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    7. 7

      Kaisa Mäkäräinen panttaa mystisesti MM-päätöstään – "Puhelinhiljaisuus on päällä"

    8. 8

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    9. 9

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    10. 10

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    5. 5

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    8. 8

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    9. 9

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    10. 10

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Tallentuiko Kim Jong-unin velipuolen surma videolle? Japanilaiskanava esitti kuvamateriaalia

    5. 5

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    6. Näytä lisää