Digitoday

Valikko

Vasta joka kymmenes suomalaisyritys tehnyt SEPA-suunnitelman

Ohjelmistoyhtiö Baswaren mukaan vasta joka kymmenes suomalaisyritys on tehnyt tähän mennessä suunnitelman Euroopan yhtenäiseen maksuliikennealueeseen siirtymisestä.

SEPA (single euro payments area) käynnistyi virallisesti 28.1.2008, jolloin otettiin käyttöön SEPA-tilisiirto. Yhtenäiseen maksuliikennealueeseen siirrytään vaiheittain vuoden 2010 loppuun mennessä.

SEPAan siirtyminen edellyttää yrityksiltä omien maksuliikenne- ja taloushallinnon järjestelmiensä saattamista SEPA-yhteensopiviksi.

- Yritysten näkökulmasta SEPA on laajuudeltaan euron käyttöönottoon verrattava muutos, jonka laajuus ymmärretään nyt paremmin kuin vuoden alussa. SEPA muuttaa pankkitekniikan, maksamisen lait, asiakkaan maksuformaatit sekä sähköisen maksamisen turvaratkaisut, Baswaren SEPA-asiantuntija Matti Luoto kertoo tiedotteen mukaan.

Baswaren elokuussa tekemään kyselyyn vastanneista noin 400 taloushallinnon ammattilaisesta 35 prosenttia on sitä mieltä, että SEPA on euron käyttöönottoa suurempi muutos. Runsas puolet (52 %) vastaajista pitää euron käyttöönottoa suurempana muutoksena.

Kansainvälisen tutkimusyhtiö Celentin toukokuussa julkistaman tutkimuksen mukaan SEPA on vielä vieras käsite monille eurooppalaisille yritysjohtajille: lähes puolet tutkimusta varten haastatelluista 50 eurooppalaisesta johtajasta ei ollut koskaan kuullut SEPA:sta.

- Suomi on selkeä edelläkävijä SEPA-siirtymässä. Eurooppalaisilla yrityksillä ei ole vielä selkeää käsitystä SEPA-siirtymästä aiheutuvista kustannuksista, mikä hidastaa siirtymäprosessia, tutkija Enrico Camerinelli Celentistä kertoo.

Baswaren tutkimukseen vastanneista 39 prosenttia kaavailee ratkaisevansa SEPAan siirtymisen maksuliikenteen SEPA-muuntimella. Muuntimen avulla voidaan ottaa SEPA-maksut käyttöön muuttamatta nykyisiä ohjelmistoja.

Yli 500 hengen yrityksissä
selvästi suurempi valmius

Baswaren selvityksen mukaan 11 prosenttia yrityksistä on tehnyt SEPA-suunnitelman. Yli 500 henkilöä työllistävistä yrityksistä suunnitelman on tehnyt 17 prosenttia.

- Suurissa ja kansainvälisesti toimivissa yrityksissä halutaan hyödyntää yhtenäistä maksuliikennealuetta. SEPA tarjoaa useassa Euroopan maassa toimiville yrityksille merkittäviä etuja esimerkiksi kassanhallintaan. Maksaminen tulee yleisesti ottaen edullisemmaksi, sillä SEPA automatisoi maksamisen yli rajojen. On selvää, että ajoissa liikkeellä olevat yritykset hyötyvät SEPAsta eniten, kertoo myyntijohtaja Juha Väänänen Baswarelta.

Myös pienemmissä yrityksissä tiedostetaan, ettei taloushallinnon päivityksiä kannata jättää vuoden 2010 lopulle.

- On mielenkiintoista nähdä miten hyvin pankit tulevat tarjoamaan yrityksille omaa osaamistaan ja SEPAan liittyviä palveluita. Vastaajien enemmistö luottaa pankkien ja maksuliikenneohjelmistonsa SEPA-valmiuteen. Yrityksissä uskotaan, että verkkolaskutus tulee yleistymään, rahaliikenne nopeutumaan ja yhtenäistymään, Matti Luoto tuumii.

Useat vastaajat odottavat SEPAn alentavan yrityksen kustannuksia toimintatapojen tehostumisen myötä, toisaalta ohjelmistopäivitysten ja lisätyön arvellaan lisäävän kustannuksia.

- Edelliseen tammikuussa tehtyyn selvitykseen verrattuna SEPAn käyttöönoton aikataulut ovat tarkentuneet. Vuonna 2008 ei päästä liikkeelle aiempien suunnitelmien mukaan, mutta SEPA-siirtymistä ei myöskään enää haluta jättää vuoden 2010 loppuun, Matti Luoto kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    10. 10

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää