Digitoday

Valikko

Helsinkiläisjoukkue pistesijalle ohjelmoinnissa

Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen opiskelijat sijoittuivat kuudenneksi Nordic Collegiate Programming Contest (NCPC) -kilpailussa. Ohjelmointikisaan osallistui kaikkiaan 129 joukkuetta.
Tietojenkäsittelytieteen laitokselta osallistui kaksi joukkuetta, joista Team-uh nappasi kuudennen tilan ja Bits'n Bytes sijoittui sijalle 59.

Kuudennella tilallaan Team-uh tulee lunastamaan paikan seuraavaan Luoteis-Euroopan osakilpailuun Utrechtin yliopistoon. Maailmanlaajuinen finaali käydään tänä vuonna Tukholmassa.

Team-uhiin kuuluivat tietojenkäsittelytieteen fuksit Mika Laitinen, Mikko Sysikaski, Aleksi Hartikainen ja Bits'n Bytesiin Kaj Karhu, Mikko Leino ja Teemu Kallio. Kilpailuun osallistuvia opiskelijajoukkueita oli yhteensä 120.

NCPC-kisa on osa Association for Computing Machineryn eli ACM:n International Collegiate Programming Contest -ohjelmointikilpailua opiskelijoille.

NCPC järjestettiin tänä vuonna seitsemännen kerran. Joukkueiden tehtävänä oli ratkaista mahdollisimman monta ohjelmointitehtävää viidessä tunnissa. Kullakin kolmihenkisellä kisajoukkueella oli käytössään ainoastaan yksi tietokone. Sallittuja ohjelmointikieliä ovat C, C++ ja Java.

Kaikki kilpailijat ratkoivat tehtäviä kotiyliopistoissaan, ja tulokset lähetettiin automaattiseen tarkastukseen Tukholman Kungliga Tekniska Högskolanille.
NCPC-kilpailun järjesti Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto NTNU.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. 6

      Trump nousee valtaan tänään – seurauksena 10 suurta muutosta Yhdysvalloissa?

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Nöyrä ryöstäjä iski Itä-Pakilassa – pyysi anteeksi jo kaupasta lähtiessään

    9. 9

      Kimi Räikkönen yllätti Helsingissä – marssi kentälle harrastesarjan ottelussa

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    5. 5

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    10. 10

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    3. 3

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    4. 4

      Silminnäkijältä paljastus traagisesta ralliturmasta – uhria yritettiin varoittaa: ”Me kaikki huusimme hänelle”

    5. 5

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    6. Näytä lisää