Digitoday

Valikko

Suomen ensimmäinen tietokone täyttää 50 vuotta

Suomen ensimmäisen kaupallisen tietokoneen käyttöönotosta on kulunut 50 vuotta. Postisäästöpankki tilasi sen IBM:ltä hallitakseen säästötilien kirjanpitoa. IBM 650 sai heti lempinimekseen Ensi.

Ensiä voi kutsua myös Suomen ensimmäiseksi tietokoneeksi, sillä se valmistui ennen Teknillisessä korkeakoulussa tutkimusprojektina vuonna 1954 alkunsa saanutta tieteelliseen laskentaan tarkoitettua ESKOa, joka otettiin käyttöön vuonna 1960.

Ensi ostettiin todelliseen tarpeeseen, sillä pankkitilien määrä kasvoi eikä 50-luvulla läpimurtonsa tehneiden elektromekaanisten reikäkorttikoneiden kapasiteetti enää riittänyt laskemaan tilien kirjaustietoja. Postisäästöpankilla raja alkoi tulla vastaan 1,5 miljoonan tilin hallitsemisessa.

Palkkojen maksatus suoraan tilille antoi Postisäästöpankille sellaista kilpailuetua, että se pakotti muutkin pankit lopulta hankkimaan tietokoneet 60-luvun ensimmäisinä vuosina.

- Viimeisten vuosikymmenien ajan tietotekniikan kehitys on ollut nopeaa. Jo laitteita asennettaessa on odotettu seuraavan tehokkaamman laitteen, suuremman kapasiteetin tai uuden version mahdollistamia uusia sovelluksia, IBM:n innovaatiojohtaja Ville Peltola toteaa 50-vuotistiedotteessa.

- Tietotekniikka on kuitenkin viimeisen viiden vuoden aikana kypsynyt tasolle, jolla lähes kaikki on mahdollista. Teknologia ei ole enää pullonkaula erilaisten sovellusten toteuttamiselle, vaan kyse on siitä, osaammeko nähdä mielessämme uudenlaisia tapoja käyttää teknologiaa, Peltola tuumii.

Keskusmuistiin
mahtui 2000 sanaa

Ensin vihkitilaisuudessa huomio kiinnitettiin kuitenkin puhtaasti vielä laitteen ennennäkemättömään laskunopeuteen. Koneen käynnisti juhlallisessa tilaisuudessa 17. lokakuuta 1958 valtiovarainministeri Päiviö Hetemäki.

Tietokoneen matemaattiset kyvyt tekivät vaikutuksen arvovaltaisiin kutsuvieraisiin sekä median edustajiin, joita oli paikalla niin paljon kuin pieneen tietokonehuoneeseen laitteen lisäksi mahtui.

Konetta esiteltiin ohjelmalla, joka suoritti yleisön antamia laskutehtäviä ja piirsi valittujen Euroopan maiden karttoja. Ensi pystyi minuutissa laskemaan 78.000 yhteen- tai vähennyslaskua, 5.000 kertolaskua tai 3.700 jakolaskua.

Laitteen keskusmuistina toimi pyörivä magneettinen rumpumuisti ja massamuistina luotettava reikäkortti. Nykyään koneesta on jäljellä vain rumpumuisti, joka on tallessa Tekniikan museossa Helsingin Vanhassakaupungissa.

Rumpumuisti on kymmeniä kiloja painava kymmenen senttimetrin läpimittainen metallilieriö, johon voitiin tallentaa 2.000 sanaa ja joka pyöri 12.500 kierrosta minuutissa.

IBM 650 oli tuon ajan yleisin tietokone ja ensimmäinen massatuotettu tietokone. Koneita oli käytössä vuonna 1958 ympäri maailmaa jo yli 600 kappaletta. Tietokone-nimitystä ei tuolloin vielä käytetty, vaan Hetemäen puheessa laitteeseen viitattiin termillä "elektroniteknillinen tietojenkäsittelykone".

IBM 650-koneeseen kuului kaksi yksikköä, kumpikin kooltaan 1,8 m × 1,5 m × 0,9 m ja painoltaan noin tonnin. Lisäksi koneeseen hankittiin erilliset syöttö- ja tulostusyksiköt. Tilaa Ensi veikin ison huoneen verran.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    6. 6

      Finnkino myydään Kiinaan

    7. 7

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    8. 8

      MOT: Kivulias aivosairaus yleistyy Suomessa – Eeva: ”Kuin olisi raudat niskassa”

    9. 9

      Berner Oy:n tuotteita uhattu boikotilla – syynä liikenneministeri

    10. 10

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    8. 8

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    9. 9

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    10. 10

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Syyttäjä: Yksi nainen sai Axl Smithiltä anteeksipyynnön oikeudenkäynnissä

    2. 2

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

    6. Näytä lisää