Digitoday

Valikko

Hakukoneen käyttö tekee älykkäämmäksi

Netin hakukoneiden käyttö tekee fiksummaksi, väittää Kalifornian yliopistossa tehty tutkimus.

Pelkkä tiedon löytyminen ei ole netin hakukoneen käytön ainoa hyöty. Kalifornian yliopiston tutkimuksen mukaan hakukoneella etsiminen lisää älykkyyttä, uutisoi CNN.

Tutkimuksessa mitattiin ikääntyneiden henkilöiden aivojen aktiivisuutta, kun nämä tekivät nettihakuja.Tohtori Gary Small keräsi tutkimukseen kaksi vertailuryhmää. Toisen ryhmän jäsenillä oli paljon kokemusta tietotekniikan käytöstä, toiset tiesivät siitä vain vähän.

Nettihakuja tehtäessä teknisesti taitavien aivot olivat lähes kaksinkertaisesti niin aktiiviset kuin it-aloittelijoiden. Hermoratojen aktiivisuus oli suurinta aivojen alueella, jolla tehdään päätöksiä ja monimutkaisia päätelmiä.

Small ei tiedä tarkkaa syytä, miksi kokeneiden tietokoneen käyttäjien aivot olivat aktiivisempia kuin tietotekniikkaan tottumattomien.

– Päättelin, että kun saamme älyllisiä haasteita, joita emme osaa käsitellä, hermoratamme eivät aktivoidu, Small sanoo.

– Kun keksimme tavan edetä, hermoradat otetaan käyttöön.

Tutkimukseen osallistui 24 iältään 55–78-vuotiasta, jotka olivat taustaltaan melko samanlaisia. Suurin ero oli teknisissä taidoissa. Vaikka vertailuryhmät olivat melko pieniä, Smallin mukaan ne olivat riittäviä eron huomaamiseen niiden välillä.

– Ero oli niin selvä, Small sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. 6

      Useita loukkaantunut rajussa tulipalossa Ruotsissa – ihmiset pelastautuivat hyppimällä ikkunoista

    7. 7

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

    10. 10

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    6. 6

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    3. 3

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    4. 4

      MM-Lahti yllätti VR:n – matkustajat junassa kuin sillit purkissa

    5. 5

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    6. Näytä lisää