Digitoday

Valikko

Directa: kilpailutus kiinnostaa

Kolmetuhatta yritystä on saanut tarjouspyynnön Directan uuden verkkopalvelun kautta, joka avattiin reilu kuukausi sitten.
Palvelussa kuka tahansa voi kilpailuttaa suunnittelemiaan hankintoja verkossa, ja tarjouspyyntöjä on tehty hyvin erilaisista tuotteista ja palveluista.

– Niiden arvo on vaihdellut sadasta eurosta satoihin tuhansiin euroihin. Tilastomme näyttävät, että tarjouspyynnöt kiinnostavat ja niihin reagoidaan aktiivisesti myös kohdeyrityksissä, Directan toimitusjohtaja Ville Komppa sanoo tiedotteessa.

Ensimmäisen kuukauden aikana tarjouspyyntöjä on tehty esimerkiksi autoista, rakennuspalveluista, kuljetuksista, kiinteistöistä sekä alihankintaurakoista ja pidemmistä toimeksiannoista. Myös pienemmät hankinnat, kuten kodin kalusteet, elektroniikka ja urheiluvälineet, ovat olleet suosittuja kohteita.

Jatkossa palvelua tullaan kehittämään erityisesti tarjouspyyntöjen kohdentamisen osalta.

Yrityshakemiston kävijämäärä
jäämässä tavoitteesta

Palvelu on osa yrityshakemisto 020300200.comia, joka pääsi TNS Metrix -mittauksen mukaan viime viikolla noin 225 000 eri kävijään.

Hakemistoa uudistettiin myös syksyn alussa, jolloin Komppa kommentoi seuraavasti:

– Kasvu on ollut odotustemme mukaista, ja uskon palvelu-uudistusten auttavan meitä pääsemään yli 350 000 viikoittaiseen kävijään kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Nyt Komppa toteaa, ettei se ole mikään katastrofi, jos tavoitteesta jäädään noin 100 000:llakin kävijällä.

- Se on hyvä tavoite, ja jos emme siihen pääse vuodenvaihteeseen mennessä, niin pääsemme siihen sen jälkeen. Meillä on olemassa tiettyjä markkinoinnillisia toimenpiteitä, joilla pystyisimme nostamaan kävijämäärää nopeammassakin aikataulussa. Mutta teemme sen [mieluummin] meille mielekkäässä tahdissa.

Päivitys kello 16.29: lisätty kommentti loppuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. 6

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    7. 7

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    8. 8

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    9. 9

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    10. 10

      DDR:n superurheilija ”Uli” oli yksi suomalaisten pahimmista painajaisista – ”Älkää muistelko pahalla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    3. 3

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    6. 6

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    10. 10

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    2. 2

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    3. 3

      Karmiva murha Leicesterissä: Kaverit ripustivat oppimisvaikeuksista kärsineen miehen puuhun roikkumaan ja murjoivat tämän kuoliaaksi

    4. 4

      Axl Smithin salakatselun uhrit kertovat kohtaamisesta oikeussalissa – naiset eivät usko selityksiä: ”Hänen katseensa oli tyhjä”

    5. 5

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    6. Näytä lisää