Digitoday

Valikko

Oululaiset tutkijat mukana Nasan suurprojektissa

Oulun yliopisto kertoo, että sen tähtitieteen tutkijat Eija Laurikainen ja Heikki Salo kuuluvat Kalifornian Teknillisen Instituutin Caltechin johtamaan tutkimusryhmään, jolle on joulukuun alussa myönnetty yli 600 tuntia Spitzer-satelliitin havaintoaikaa.

Yliopiston mukaan kyseessä on yksi suurimmista Nasan vuonna 2003 laukaisemalla satelliitilla tehdyistä tutkimuksista. Oulun panos projektissa liittyy kiekkogalaksien rakenneanalyyseihin ja galaksien gravitaatiopotentiaalien mallintamiseen käyttäen tähtitieteen osastolla kehitettyjä menetelmiä.

Kansainvälinen ryhmä koostuu 30 tutkijasta, jotka työskentelevät yhdeksässä amerikkalaisessa ja kuudessa eurooppalaisessa yliopistossa. Spitzer on näkyvän valon alueella toimivan Hubble Avaruusteleskoopin vastine infrapuna-aallonpituuksilla (3-180 mikrometriä).

Lämpösäteilyä
tähdistä

Oulun yliopiston mukaan projektissa havaitaan tähtien lähettämää lämpösäteilyä 2 300 galaksin otokselle, joka sisältää kaikki alle 100 miljoonan valovuoden etäisyydellä sijaitsevat oman Linnunratamme kaltaiset kiekkogalaksit, elliptiset galaksit sekä erilaiset epäsäännölliset galaksit. Havainnot ovat yliopiston mukaan äärimmäisen syviä, ja ne tehdään aallonpituusalueessa jossa galaksien sisältämän pölyn häiritsevä vaikutus on minimissään.

Havaintojen avulla selvitetään galaksien ja niiden rakennekomponenttien syntyä, ottaen huomioon sekä galaksien väliset gravitaatiovuorovaikutukset että erilaiset sisäiset kehitysmekanismit. Tämä mahdollistaa mm. kosmologisten simulaatioiden ennustamien galaksien syntymallien testaamisen.

Oulun yliopisto selvittää, että tähtitieteen osastolla kehitettyjä menetelmiä on aiemmin käytetty menestyksekkäästi ESO:n (European Southern Observatory) Chilessä sijaitsevilla teleskoopeilla tehtyjen havaintojen analysointiin. Suomi liittyi ESO:oon vuonna 2004, ja sen teleskoopeista on tullut Suomen tähtitieteen tärkein maanpäällinen havaintoväline.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    6. 6

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    7. 7

      Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

    8. 8

      Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

    9. 9

      Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    3. 3

      Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

    4. 4

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    9. 9

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    10. 10

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    7. 7

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    8. 8

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    9. 9

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    4. 4

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    5. 5

      Brittilehti: Raju isku päähän – Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen

    6. Näytä lisää