Digitoday

Valikko

Yhteishenki palkkaa tärkeämpi it-konsulteille

Suomalaiset it-konsultit näyttävät arvostavan työpaikassaan palkkaa enemmän yhteishenkeä ja työprojektien vaihtelevuutta.
Tutkimuksessa selvitettiin, mitä työpaikan ominaisuuksia asiantuntijat pitävät keskeisimpinä oman työtyytyväisyytensä kannalta. 40:stä suomalaisesta haastatellusta 40 prosenttia piti yhteishenkeä olennaisena työtyytyväisyydelle. Projektien moninaisuuden listasi olennaiseksi tekijäksi tasan puolet.

Suomalaisista vain 28 prosenttia nosti palkan kasvumahdollisuudet tärkeimmäksi tekijäksi työtyytyväisyyden kannalta. Maailmanlaajuisesti ja Pohjoismaissa palkka oli tärkein tekijä. Maailmalla toiseksi tärkeimmäksi asiaksi nostettiin uralla edistyminen 36 prosentin kannatuksella. Suomessa kannatus puoliintuu 18 prosenttiin.

Pieni hiekkalaatikko
ahdistaa

Microsoft-teknologioihin keskittynyt konsulttiyhtiö Avanade sai toukokuussa haastateltua Coleman Parkes -tutkimuslaitoksen toimesta yli 800 it-konsulttia ympäri maailman.

- Suomalaisia johdetaan edestä, palkalla ja uralupauksilla voi kalastella vain pikavoittoja. Työtehtävien monipuolisuus nousi Suomessa jopa yhteishengen yli työtyytyväisyyden kannalta tarkasteltuna. Tämä kertoo siitä, että asiantuntijat haluavat haasteita eivätkä halua sujahtaa liian kapeaan uraputkeen, arvioi Avanaden Suomen maajohtaja Petri Ketola tiedotteessa.

- Asiantuntijat äänestävät nopeasti jaloillaan, jos havaitsevat leikkivänsä liian pienessä hiekkalaatikossa.

EWorkin äskettäisen selvityksen mukaan it-osaajilla on laajemminkin nyt myyjän markkinat, sillä tarjolla on paljon töitä, joiden joukosta voi poimia mielenkiintoisimmat projektit. Keikkatyö yleistyy yritysten varoessa uusien työntekijöiden palkkaamista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Katso Vuosaaren turma-asunnon pohjapiirros – täältä kohtalokas palo sai alkunsa

    8. 8

      Poliisilta lisätietoa Imatran kolmoissurmasta: Aseen omistajaa ei epäillä rikoksesta

    9. 9

      Poliisi Houtskarin kaksoissurmasta: Naisella ja miehellä 25 vuoden ikäero – eivät olleet pariskunta

    10. 10

      Poliisi kiinnostui moottoripyöräilijästä Jyväskylässä – uskomaton määrä asioita pielessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee tänään koko X Factor -kilpailun voitosta

    4. 4

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    6. 6

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    7. 7

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    8. 8

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    9. 9

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    10. 10

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    7. 7

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    10. 10

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Saara Aalto sai jättimäisen tukijan – yksi kaikkien aikojen kitaristeista mykistyi suomalaisen esityksestä: ”Satumaista!”

    2. 2

      Mercedeksen F1-johtajilta selvää puhetta Valtteri Bottaksen tilanteesta

    3. 3

      Saara Aallolle sataa tukea: maailmankuulu amerikkalaistähti julistaa rakkauttaan suomalaislaulajalle

    4. 4

      Kuorma-autoilija protestoi ohitusta – ohittajan ällistyttävä vastareaktio päättyi kolariin

    5. 5

      Matkustajakone laskeutui Joensuuhun yhdellä moottorilla

    6. Näytä lisää