Digitoday

Valikko

Tieto lisäsi työpistepakettiinsa Xeratechin tulostuspalvelut

Tieto lisää sähköisten työpisteiden hallintapalveluunsa ruotsalaisen Xeratechin on demand -tulostuspalvelut.
Tieto kertoo laajentavansa sähköinen työpiste -palvelukonseptiaan aloittamalla yhteistyön Xeratechin kanssa. Xeratech on tiedotteen mukaan kokonaisvaltaisten tulostusratkaisujen johtavia toimittajia.

Tiedon tarjoamat tulostuspalvelut skaalautuvat asiakkaan tarpeen mukaisesti ja asiakas maksaa vain palvelun todellisesta käytöstä eli kyseessä on niin sanottu on-demand-tulostuspalvelu.

Tällaisten palvelujen kysyntä on Tiedon mukaan kasvussa, sillä yhä useammat asiakkaat haluavat käsitellä tulostusta ja sähköisten asiakirjojen hallintaa yhtenä kustannuseränä.
 
Osapuolten toimittama palvelu on jo käytössä muun muassa ÅF Groupissa, joka on teknisen konsultoinnin markkinajohtaja Ruotsissa. ÅF Groupin on-demand-tulostuspalveluilla on jo yli 4 000 käyttäjää 50 eri toimipisteessä. Säästöjen on arvioitu olevan puoli miljoonaa euroa vuodessa.

Vuonna 1993 perustetulla Xeratechillä on tällä hetkellä yli sata työntekijää. Sillä on Skandinaviassa jo monta haaraa ja se kertoo olevansa asiakirjojen ja tulostuksen hallinnan markkinajohtaja Skandinaviassa. Tälle vuodelle arvioitu liikevaihto on 30 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. 6

      Jukurit rankaisi rasistisesti ja seksistisesti karjunutta pelaajaa

    7. 7

      Marjaana Lehtinen on Miss Plus Size -voittaja!

    8. 8

      Näin Trumpia vastaan marssittiin maailmalla: Suora lähetys Washingtonin jättimarssilta – jopa puolta miljoonaa ihmistä odotetaan paikalle

    9. 9

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    10. 10

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    4. 4

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    5. 5

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    2. 2

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Tässä ovat Putouksen uudet sketsihahmot – äänestä suosikkiasi!

    6. Näytä lisää