Digitoday

Valikko

Piraatit surffasivat Mustamäentorilta nettiin

Fyysinen piratismi eli ulkomailta ostettujen laittomien cd-levyjen tuonti Suomeen on vähentynyt. Piratismi ei kuitenkaan ole hävinnyt, vaan se on muuttunut virtuaaliseksi.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen arvion mukaan enää vain muutama prosentti suomalaisiin koteihin hankituista levyistä olisi laittomia, kerrotaan Ilta-Sanomien julkaisemassa STT:n uutisessa.

Vielä 2000-luvun alussa suomalaisten matkalaukuissa kulki maahan noin kolme miljoonaa laitonta cd-levyä vuodessa. Määrä vastasi jopa neljännestä musiikin kokonaiskulutuksesta, kirjoittaa STT.

Laki karsi
toripiratismia

Fyysisen piratismin vähentymiseen on vaikuttanut vuonna 2006 voimaan tullut laki, joka kielsi piraattitallenteiden yksityisen maahantuonnin. STT:n mukaan piraattilevyjä ei ole myöskään päätynyt myyntiin yhtä merkittäviä määriä kuin aikaisempina vuosina.

– Levyn saa parilla kolmella eurolla. Laatu on surkea. Ulkoisestikin kopiot on helppo tunnistaa ja jättää hankkimatta, toteaa toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksesta STT:lle.

Piratismi
on siirtynyt nettiin

Nettipiratismi sen sijaan rehottaa. Antti Kotilaisen mukaan ilmiö on kasvanut räjähdysmäisesti huolimatta musiikin laillisten online-kauppapaikkojen yrityksestä selättää laittomat palvelut.

STT kertoo, että tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna runsaat 100 000 aktiivista nettipiraattia. Viime vuonna haettiin yli 50 kertaa määräystä, jossa tuomioistuin velvoittaa teleoperaattorin paljastamaan laittomaan toimintaan käytetyn tietokoneen ip-osoitteen haltijan henkilöllisyyden.

Nettipiraatti on
usein perheen lapsi

Tekijänoikeuslaki on mahdollistanut tiedonsaantimenettelyn vuoden 2006 alusta alkaen. TTVK aikoo lisätä hakemusten määrää tänä vuonna.

Antti Kotilainen sanoo STT:lle, että Suomessa tarvittaisiin laki, jonka saisi teleoperaattorit lähettämään asiakkailleen ilmoituksen siitä, että asiakkaan nettiliittymästä on levitetty luvattomasti esimerkiksi musiikkia. Usein luvattomaan nettijakelun takana on perheen lapsi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. 6

      F1-pomo Bernie Ecclestone, 86, sai kenkää – hämmästyi uudesta tittelistä: ”En edes tiedä, mitä se tarkoittaa”

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Anne Berner kommentoi Twitterissä: ”Tämä vallankumous on käynnissä juuri nyt”

    9. 9

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    10. 10

      Tältä näyttää ex-presidentti George Bush sairaalavuoteella – Todella vahva ihminen, ei ole kuin tyypillinen 92-vuotias”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    6. 6

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    7. 7

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    10. 10

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    7. 7

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    2. 2

      ”Maailman identtisimmät kaksoset” katuvat kauneusleikkauksiaan – pitävät lopputulosta rumana: ”Häpeämme”

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Trumpin ensitempaukset hämmentävät tutkijaa: Fokus väärässä kohtaa – ”Ehkä Trumpin egolle on niin tärkeää...”

    5. 5

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    6. Näytä lisää