Digitoday

Valikko

”Saatana läsnä tietokoneessa”

Saksan katolinen kirkko on ottanut takaisin huomaansa aiemmin yhteydestään karkottamansa ”Marianlapset”-lahkon. Lahko on herättänyt huomiota leppymättömällä taistelullaan saatanan uusinta ilmentymää, tietokonetta vastaan.

Marianlasten edesmennyt johtaja tuomittiin pahoinpitelystä kolmeksi vuodeksi vankeuteen vuonna 1996. Augsburgin hiippakunta luonnehti lahkoa vielä taannoin apokalyptisenä ja totalitaarisena ryhmittymänä, mutta nyt uusi piispa Walter Mixa on ottanut sen suojelukseensa.

Lahkon jäsenten tiukkoihin käyttäytymissääntöihin kuului karttaa kaikin tavoin tietokonetta. Tietokone nähdään saatanallisena tyyssijänä, jossa tämä on läsnä ”täysin ja koko persoonallisuudellaan”, siteeraa nettilehti Telepolis lahkon lentolehtistä.

- Sen henki läpäisee tietokoneen materian samoin kuin tiedostojen alueen. Näin ollen Peto istuu keskustelukumppaninanne joka tietokoneessa, varoitetaan puhdashenkisiä ja pahaa aavistamattomia.

Väite perustuu Ilmestyskirjassa mainitun luvun 666 jäljitttämiseen tietokoneen saksan- ja englanninkielisestä nimestä ”computer”. Kun sen kirjaimet muutetaan niiden aakkosellista järjestystä kuvaaviksi numeroiksi ja lasketaan yhteen, niin saadaan luku 111.

Seuraa vielä jumalan kolminaisuudesta ja saatanan petollisuudesta johdettu laskutoimitus, jossa luku 111 kerrotaan 6:lla ja saadaan kavahdettava pedon luku 666. Näin tietokoneen avaaminen tai netin käyttö tietää saatanan kutsumista paikalle ja johtaa väistämättä kymmenen käskyn rikkomiseen.

Lahkon uskoa ei ole horjuttanut sekään, että sen ennustama maailmaloppu on jäänyt toteutumatta jo kaksi kertaa. Se joutui julkisen kritiikin kohteeksi, kun siitä irtautuneet ihmiset kertoivat kokemastaan ruumiillisesta väkivallasta ja hyväksikäytöstä.

Piispa Mixan päätöstä ottaa lahkolaiset suojelukseensa on voitu tulkita ainakin kahdella tavalla. Joko hän haluaa auttaa eristyneet sielut yhteyteen vähän maltillisempien katolisten kanssa, tai sitten hän tunnettuna konservatiivina on itsekin taipuvainen allekirjoittamaan joitain lahkolaisten uskomuksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. 6

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    7. 7

      Playboy-pupun, 27, ja miljardöörin, 84, ”unelmaliitto” ohi – vaimo leimattiin onnenonkijaksi: Pettyi alistavaan aviomieheensä

    8. 8

      KOK analysoi uudelleen kaikki venäläisurheilijoiden näytteet Sotshista

    9. 9

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    10. 10

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    8. 8

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    4. 4

      Alkuperäinen ihmisbarbie Valeria treenaa nyt amatsoninaiseksi – julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin: ”Olen liian lihaksikas ollakseni Barbie”

    5. 5

      75 uutta elokuvaa suomalaisille ilmaiseksi katsottavaksi! Ruutuun tulossa joulukuussa klassikoita ja uutuuksia

    6. Näytä lisää