Digitoday

Valikko

Cisco iskee konesalien palvelinmarkkinoille

Cisco tulee tosissaan konesalien palvelinmarkkinoille. Sen Unified Computing -arkkitehtuurin julkistustilaisuuden todistajajoukkokin oli tunnetuimpien ict-teknologiayritysten ylintä johtoa.

Pääjohtaja John Chambersin johdolla todistuksensa ja tukensa Ciscolle antoivat eilen illalla Intelin Paul Otellini, EMC:n Joe Tucci, BMC:n Bob Beauchamp, VMwaren Paul Maritz ja  Accenturen William D. Green. Microsoftin puhemiehenä esiintyi palvelimista vastaava Bob Muglia.

He osallistuivat Ciscon telekonferenssipisteistä, jotka kattoivat kaikkiaan 11 kaupunkia Yhdysvalloissa ja Euroopassa.

Ciscon tuloa konesalien palvelinmarkkinoille on Ciscon sisällä ja ydinkumppaneiden kanssa valmisteltu vuosia. Ammatti- ja talouslehdissä spekulointia on alkanut näkyä viimeisen puolen vuoden aikana.

Eilinen julkistus toi vahvan kumppaniverkoston, "ekosysteemin", esittelyn lisäksi esiin kuitenkin lähinnä vasta tietokonekeskusten siilot eli esimerkiksi palvelimet, virtualisoinnin ja tallennuksen yhteen hallintanäkymään teollisuusstandardien avulla vievän arkkitehtuurin.

Konkreettisista California-nimellä huhutuista palvelimista tarkempia tietoja on luvassa vasta lähiviikkoina, kun Intel julkistaa niiden moottorina toimivan Nehalem-Xeon -prosessorinsa.

Sen muistinkäsittelyä on uusissa palvelimissa petrattu Ciscon viime vuonna ostaman Nuova Systemsin kehittämillä tekniikoilla niin, että palvelimet muun muassa pystyvät pyörittämään useampia virtuaalikoneita kuin perusmallit.

Eilen Ciscon julkistustilaisuudessa kuitenkin uskallettiin jo luvata kilpaileviin konesalien palvelinratkaisuihin verrattuna 20 prosenttia pienempiä investointi- ja 30 prosenttia pienempiä käyttökustannuksia.

Suomen pienessä telekonferenssin äärelle kootussa julkistustilaisuudessa oli mukana Ciscon uudessa palvelinyksikössä Kaliforniassa työskentelevä Tommi Salli.

Salli tuli Ciscolle Nuova Systemsin mukana ja kertoo olleensa mukana kaikissa runsaassa kymmenessä Unified Computing -pilotissa. Hän on myös yksi lähiviikkoina ilmestyvän Ciscon kirjan Project California: a Data Center Virtualization Server kolmesta kirjoittajasta.

"Aloittaa voi
konesalin nurkassa"

Teknologiajohtaja Tommi Saxelin Suomen Ciscosta kertoo, että Ciscon uuden konesaliarkkitehtuurin voi ottaa käyttöön pala kerrallaan eli puhtaalta pöydältä - tyhjästä konesalista - ei tarvitse lähteä liikkeelle:

– Pienimmässä installaatiossa on yksi korttipalvelinkehikko kalustettuna sekä kaksi kytkintä unified i/o:ta ja hallintaa varten. Voidaan siis aloittaa konesalin nurkasta.

Tommi Salli pienentää elefantin syömisen aloituspalaa vielä tästäkin:

– Pienin mahdollinen yksikkö voidaan toteuttaa itse asiassa yhdellä kytkimellä. Kaksi kytkintä tarvitaan, jos halutaan niin sanottu ha-arkkitehtuuri (high availability, korkea käytettävyys).

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    2. 2

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä

    6. 6

      Simon Cowell tukee Saara Aaltoa: ”Ulkomaalaisen voitto osoittaisi, että show ja yleisö ovat suvaitsevaisia”

    7. 7

      IS:n lukijat äänestivät: Hän on Linnan juhlien kaikkien aikojen kuningatar

    8. 8

      Linnaan menevä 95-vuotias sotaveteraani: Suomalaiset eivät osaa tehdä enää edes riukuaitaa

    9. 9

      Töölöntorille kokoontunut reilut 200 ihmistä, ratsupoliisit saattoivat Vastarintaliikettä – IS seuraa hetki hetkeltä

    10. 10

      Anni Sinnemäki sokeerasi t-paidassa, Hjallis talloi Leena Harkimon mekolle – Muistatko nämä kohut vuoden 2000 Linnan juhlista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    2. 2

      Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    5. 5

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    6. 6

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    7. 7

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    8. 8

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    9. 9

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    10. 10

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Oaklandin tulipalossa kuolleen suomalaisen Hannan isä: ”Suru on ihan järjetön”

    2. 2

      Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

    3. 3

      Jonna Tervomaan nännikohu ja Ilkka Kanervan taintuminen – Linnan juhlien 5 erikoisinta hetkeä vuosien varrelta

    4. 4

      Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

    5. 5

      Suora lähetys juuri nyt – IS seuraa Linnan juhlia hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää