Digitoday

Valikko

Pirate Bay -syytetty ennustaa: EPIC WIN

Peter Sunde, yksi Pirate Bay -oikeudenkäynnin syytetyistä, uskoo piraattien voittavan oikeudenkäynnin, mutta on varautunut pahimpaan.
Tiedostojen jakoon käytetyn ruotsalaisen verkkopalvelun Pirate Bayn puhemies Peter Sunde uskoo  edelleen torrentpalvelun voittavan sitä vastaan nostetun oikeudenkäynnin.

TorrentFreak -uutissivuston haatattelussa Sunde ennustaa ratkaisun olevan EPIC WIN Pirate Bayn hyväksi. Sanamuoto johtuu Sunden kommentista mikroblogipalvelu Twitterissä oikeudenkäynnin toisen päivän jälkeen, kun syyttäjät olivat peruneet puolet syytteistään.

Sunden mukaan oikeudenkäynnin taustalla tapahtui salaisesti paljon, joka ei tullut julkisuudessa ilmi. Sunden mukaan nämä tapahtumat tullaan todennäköisesti paljastamaan Pirate Bay -oikeudenkäynnistä tehtävässä dokumentissa, kertoo.

Sunde ei usko BitTorrent-tekniikan ja verkostojen katoavan, vaikka oikeus tuomitsisikin Pirate Bayn neljä syytettyä.

Hän arvioi BitTorrent -tekniikan ja p2p-palvelujen kehittyvän jatkossa paremmin hallittaviksi. Hänen mukaansa tämän hetken suurin ongelma on, ettei verkostoista yleensä pystytä sulkemaan pois esimerkiksi vääriä tiedostoja.

Tosin Pirate Bay pystyi poistamaan esimerkiksi nettipiratismia vastustavan Media Defender -yhtiön pois verkostostaan. Yhtiö jakoi "roskatiedostoja" eli tyhjiä tiedostoja väärillä nimillä P2P-verkostoissa häiritäkseen niiden toimintaa. Sunden mukaan Pirate Bayn ylläpitäjät tunnistivat yhtiön käyttämät ip-osoitteet ja sulkivat ne.

Oikeusistuin julistaa tuomionsa Tukholmassa 17. huhtikuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    7. 7

      Hiihtotähdet käyvät kuumana suhdehuhuja levitelleelle Petter Northugille – ”Nyt saa riittää!”

    8. 8

      Ministeriön paperissa erikoinen valvontakeino: Postiautot ja taksit vahtimaan kansalaisten tienkäyttömaksuja!

    9. 9

      Perussuomalaisilta tyly vastaanotto Bernerin esitykselle

    10. 10

      Miten autokaupalle nyt käy? Anne Bernerin vastaus herättää lähinnä kysymyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    4. 4

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    10. 10

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    2. 2

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    3. 3

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    4. 4

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. Näytä lisää