Digitoday

Valikko

Bisneskyvyn mittauksen automatisointi Suomessa vähäistä

Liiketoiminnan suorituskyvyn mittaaminen on suomalaisyrityksissä vielä liian manuaalista. IBM Cognosin mielestä nyt eletään mittariston virittämisen kannalta otollista aikaa: vuotokohdat näkyvät selvästi.

IBM:n suomalaisten yritysten talousjohdon keskuudessa tekemän kyselyn perusteella yli puolella eli 58 prosentilla yrityksistä liiketoiminnan suorituskyvyn mittaaminen on sentään osittain automatisoitua, mutta vain noin 8 prosentilla automatisointi on viety pitkälle.

Liiketoiminnan suorituskyvyn mittaamisen automatisointi on ymmärrettävästi pisimmällä suurimmissa yrityksissä. Julkisella sektorilla mittaaminen on useammin eli 54-prosenttisesti manuaalista kuin yksityisellä sektorilla (25 prosenttia).

IBM toteutti marraskuussa 2008 kyselyn suomalaisten talousjohtajien työnkuvasta ja haasteista sekä taloushallinnon järjestelmistä. Kyselyyn vastasi 92 talousjohtajaa tai -päällikköä Suomessa toimivista yrityksistä ja julkisen sektorin organisaatioista.

"Hyödyllistä,
mutta liian vaikeaa"

Kyselyssä selvitettiin muun muassa talousjohdon näkemyksiä taloushallinnon roolista organisaatiossa, järjestelmistä ja prosesseista, taloushallinnon tehtäväalueiden painotuksista sekä talousjohdon haasteista ja kehityssuunnasta.

Vastaajista yli puolet eli 53 prosenttia oli sitä mieltä, että integroidumpi taloushallinnon järjestelmä on hankala toteuttaa, mutta välttämätön siitä saatavien hyötyjen vuoksi. Vastaajista 26 prosenttia kokee sen hyödylliseksi, mutta liian vaikeaksi toteuttaa.

Integroidulla taloushallinnon järjestelmällä tarkoitetaan sitä, että prosessit, tieto ja tekniikka on integroitu paremman läpinäkyvyyden saavuttamiseksi.

Vuotopaikat kannattaa
merkata myrskyn aikana

– Suorituskyvyn mittaamisen automatisointi vapauttaa resursseja rutiineista lisäarvoa tuottavaan työhön. Suorituskyvyn ohjaamisessa ohjelmistojen rooli korostuu nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, Suomen IBM:n Cognos-mies Juha Teljo vakuuttaa.

Nyt on hänen mukaansa juuri oikea aika virittää suorituskykymittaristoa.

– Nyt ollaan myrskyssä ja nähdään, mistä vene vuotaa. Jos vuotokohtia ei nyt merkata, niin auringon paistaessa niitä ei enää löydetä.

Kaikkia mittareita ei Teljonkaan mielestä toki tarvitse tietokoneistaa. Pragmaattisena bisnesarjen mittarina hänkin piti ennen Cognosin IBM:lle siirtymistä henkilöstön osallistumista pikkujouluihin. Se kertoi hänen mukaansa henkilöstön viihtymisen työyhteisössä yksinkertaisesti ja rehellisesti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. 6

      ”Tuhon hotellin” viime hetket alkavat paljastua – pelokkaat matkailijat olivat jo pakanneet tavaransa

    7. 7

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    8. 8

      Suora lähetys juuri nyt: Donald Trumpin virkaanastujaisbileet käynnissä Washingtonissa

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Monte Carlon MM-rallissa dramaattinen aloitus: Katsoja loukkaantui WRC-kuskin rajun ulosajon jälkeen – Latvala joutui hidastamaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    8. 8

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    6. Näytä lisää