Digitoday

Valikko

Yhä useampi vanki maistaa vapautta matkapuhelimen ansiosta

Matkapuhelinten avulla toteutetussa valvotussa koevapaudessa oli toukokuun alussa 89 vankia, kun heitä vuotta aikaisemmin oli 53. Tämän vuoden tavoite on sata koevalvottua päivittäin.
Rikosseuraamusvirasto tiedottaa, että valtaosa vangeista siirtyy koevapauteen avolaitoksista, ja naisvankeja sijoitetaan suhteessa miehiin enemmän koevapauteen.

Vangeille annetaan koevalvonnan alkaessa matkapuhelin, jossa on mukana paikannus. On kuitenkin mahdollista, että myöhemmin siirrytään käyttämään samaa ranneketta, joka liittyy valmisteltuun valvontarangaistukseen.

Vanki voi päästä valvottuun koevapauteen aikaisintaan kuusi kuukautta ennen ehdonalaista, ja Rikosseuraamusviraston erityisasiantuntijan Vuokko Karsikkaan mukaan viime vuonna yhdeksän kymmenestä aloitetusta koevapaudesta suoritettiin onnistuneesti loppuun.

– Hyvän tason säilyttämiseksi valvonnan toteuttamiseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Tämä edellyttää myös valvontatekniikan parempaa hyödyntämistä, Karsikas toteaa.

Pyrkimys on helpottaa vankilasta vapautuvien yhteiskuntaan sijoittumista sekä vähentää vankiloiden ahtautta.

Valvonta on
työlästä

Karsikas on kuitenkin aikaisemmin harmitellut koevapauden aiheuttamaa taakkaa vankiloille, joissa valmistelutyöt ja itse valvonta ovat nyhtäneet voimavaroja. Eikä lisää ole näköpiirissä.

Koevalvottujen määrän kasvamisen ohella lisää töitä on tuonut myös pyrkimys valvonnan tiukentamiseen.

– Mutta varmaankin työ on toisaalta myös rutinoitunut ja yhteistyö kehittynyt. Siinä suhteessa tilanne on voinut parantua, Karsikas pohti keskiviikkona.

Vuoden 2011 alkuun aiottu ja pantaan pohjautuva valvontarangaistus ei kuitenkaan näytä aiheuttavan vastaavia ongelmia, sillä jo nyt on Karsikkaan mukaan olemassa tarkkoja laskelmia muun muassa lisähenkilökunnan tarpeesta.

Päivitetty klo 16.32 Vuokko Karsikkaan kommenteilla

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    8. 8

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    9. 9

      Ysäribileet Salohallissa työllistivät Lounais-Suomen poliisia: ”Viuhuvaa käsilaukkua, terävää korkokenkää...”

    10. 10

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    5. 5

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    6. 6

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    7. 7

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    8. 8

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    9. 9

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    10. 10

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    3. 3

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. Näytä lisää