Digitoday

Valikko

Sony sohi sauvalla E3:ssa

Se ei ollutkaan Microsoft, joka esitteli sauvamaista peliohjainta E3:ssa Los Angelesissa. Sony näytti liikkeentunnistavaa prototyyppilaitetta, joka on tulossa ensi keväänä.
PlayStation 3:n uudella sauvan muotoisella ohjainlaitteella ei ole tässä vaiheessa edes nimeä, mutta siinä on AP:n kuvailun mukaan päässä valoa säteilevä pallo, jonka PlayStation Eye -kamera tunnistaa.

Sauvaa esiteltiin prototyyppisoftan kanssa, ja laite toimi tilanteesta riippuen muun muassa miekkana, taskulamppuna ja ampuma-aseena. Ensi keväälle luvattu vempain on siis Sonyn odotettu vastine Nintendo Wiin peliohjaimelle.

Microsoftin on kerrottu kehittävän Magic Wand -nimistä liikkeentunnistavaa peliohjainta. Siitä huolimatta yhtiö julkisti E3:ssa maanantaina peliohjainratkaisun, joka ei vaadi pelaajaa pitämään mitään käsissään.

Sony "paljasti" myös PSP go -nimisen käsikonsolin, josta oli levinnyt tieto jo etukäteen. Wi-fi-laite toimii vain verkosta ladattavan sisällön voimin, eikä korvaa nykyistä PlayStation Portablea.

Nintendo
mittaa pulssin

Nintendon E3-esitys näytti Wii Vitality Sensoria, joka on sormen ympärille kiinnitettävä anturi pulssin mittaamiseen.

USA Todayn mukaan Nintendon johtaja Satoru Iwata jätti hämärän peittoon, minkälaisia käyttötarkoituksia anturilla voisi olla. Mutta Wii Vitality Sensor hänen mukaansa "jälleen täysin uusi tapa ajatella pelejä".

Iwata arvioi anturin sopivan esimerkiksi rentoutumiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    6. 6

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    7. 7

      Poliisi: Sarjahukuttajasta tulleiden vihjeiden perusteella tehty kaksi kotietsintää – ”Ihmisiä on kummastuttanut...”

    8. 8

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    9. 9

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    10. 10

      Vauvana sairaalasta siepattu nainen kehui kasvattiäitiään: ”Yhdestä virheestä sain parhaimman elämän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    2. 2

      Suomessa on yöllä lämpimämpää kuin Espanjassa – meteorologi kertoo, mistä on kyse

    3. 3

      Poliisit pysäyttivät Jorman 11-metrisen Trump-mobiilin Hollywood-tyyliin

    4. 4

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    5. 5

      Ranskassa nähtiin jotain mieletöntä – Heather, 14, teki yleisurheilutuloksen, johon vain kourallinen suomalaisnaisista on pystynyt

    6. Näytä lisää