Digitoday

Valikko

GTA:lle ei löytynyt vertaistaan pelimarkkinoilla

Suomessa myytiin vuoden ensimmäisellä puoliskolla noin 815 000 pc- ja konsolipeliä arvoltaan 27 miljoonaa euroa. Luku on pienempi kuin vuotta aiemmin sekä rahassa että kappaleissa mitattuna.

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys Figma ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelimarkkinoiden arvo kuluttajahinnoin oli tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana noin 27 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan päästiin 28,6 miljoonaan.

Suomessa myytiin pelejä alkuvuonna noin 815 000 kappaletta, kun vuotta aiemmin nautittiin 888 000 kappaleen menekistä.

Keskihinnat
pettivät

Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen veikkasi tammi–maaliskuun neljän prosentin rahallisen kasvun tiimoilta keväällä, että toinen vuosineljännes sujuisi hyvin samanlaisilla linjoilla.

Kakkosneljännes meni kuitenkin sen verran paljon odotuksia heikommin, että se veti koko alkuvuoden miinukselle.

– Kappaleissa menimme alaspäin jo ensimmäisellä neljänneksellä. Keskihinta ei noussut ihan sitä tahtia kuin olin olettanut toisella neljänneksellä. Siitä se ero tulee, Olkkonen selvittää.

Keskihintaan vaikutti alentavasti se, että kaupoista irtosi runsaasti pelejä vanhalle PlayStation 2:lle ja usein kyseessä oli vielä keskihinnaltaan edullinen nimeke kuten SingStar SuomiPop.

– PlayStation 2 sinnittelee edelleen Suomen suosituimpana pelilaitteena musiikkipelien suosion johdosta, Olkkonen alleviivaa.

Peliala pärjää yhä
suhteellisen hyvin

Riku Olkkonen koostaakin, että alkuvuoden isot hitit - SingStar SuomiPopin ohella esimerkiksi The Sims 3, Guitar Hero Metallica ja Resident Evil 5 - kiinnostivat pelaajia paljon, mutta edellisvuoden kaltaiset megahitit puuttuivat.

– Ja täytyy muistaa, että suurin merkitys kakkosneljännekseen edellisvuoteen verrattuna oli Grand Theft Auto IV:llä, joka oli viime vuonna niin valtava megahitti, että sellainen puuttui tämän vuoden alusta.

Koko vuodesta Olkkonen sanoo, että vanha tavoite pätee yhä. Sen mukaan vuodesta on tulossa pitkälti edellisvuoden kaltainen. Ja yleiseen taloustilanteeseen nähden pienet miinusmerkitkin olisivat positiivisia, toiminnanjohtaja toteaa.

– Mutta emme me nyt tietenkään lähde miinusmerkkejä tavoittelemaan.

PS2 merkittävässä
johdossa

Arvossa mitattuna pc-pelien ja -multimedian osuus oli 17,8 prosenttia, konsolipelien 82,2 prosenttia vuoden 2009 avauspuoliskolla.

Konsolipelit jakaantuivat seuraavasti; käsikonsolipelit 7,3 prosenttia, PlayStation 2 21,8 prosenttia ja uusimman sukupolven kotikonsoleille tehdyt pelit saavuttivat 53,1 prosenttia.

Uusimpien kotilaitteiden pelien suosio jakaantui seuraavasti; Sony PlayStation 3 saavutti 21,1 prosenttia, Microsoft Xbox 360 16,5 prosenttia ja Nintendo Wii 15,5 prosenttia pelien kokonaismyynnistä.

Kappalemäärin mitattuna pc-pelien ja -multimedian osuus oli 26,1 prosenttia ja konsolipelien vastaavasti 73,9 prosenttia.

Konsolipelien kappaleosuudet jakaantuivat seuraavasti: PlayStation 2 30,9 prosenttia, PlayStation 3 15,1 prosenttia, Xbox 360 11,8 prosenttia, Wii 9,1 prosenttia, Nintendo DS 5,5 prosenttia ja Sony PSP 1,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

    7. 7

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    8. 8

      Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

    9. 9

      Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

    10. 10

      Islannin presidentti joutui selittelemään pizzakommenttiaan – ”Pidän ananaksesta, en vain pizzan päällä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    5. 5

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    6. 6

      Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

    7. 7

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    8. 8

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    9. 9

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    10. 10

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    2. 2

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    3. 3

      Lahden MM-avajaisten liukas lava teki tepposet suomalaisille huipputanssijoille – ”Perseelleenhän tuo homma meni”

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. Näytä lisää