Digitoday

Valikko

Kaartin uhkausvideon tutkinta pysähtyi

Helsingin poliisi on keskeyttänyt internetissä esillä olleen uhkausvideon tutkinnan ilman tulosta. Lisävihjeitä otetaan vastaan.
Kaartin jääkärirykmenttiin kohdistuneessa YouTube-videossa mainittiin nimeltä viisi upseeria ja myös heidän valokuvansa esitettiin. Video päättyi piirrosmaiseen kuvaan aseesta ja sen pitelijästä. Mutta videon tekijästä ei ole mitään tietoa.

– Asia ei ole enää aktiivisessa tutkinnassa, ellei uusia vihjeitä tule. Saamamme vihjeet eivät ole johtaneet sellaiseen tilanteeseen, että esitutkinta voitaisiin kohdentaa johonkin henkilöön, tutkinnanjohtaja Jukka Mäkelä kertoo It-viikolle.

Poliisi oli jäljittänyt videon lähettäneen tietokoneen ip-osoitteen Saksaan, mutta Ylen mukaan kävi ilmi, että kyseessä olikin niin sanottu anonyymipalvelin tiedon todellisen lähteen häivyttämiseksi.

Ja tässä tilanteessa tekijään kohdistuvat rikosnimikkeet eivät Mäkelän mukaan ole niin vakavia, että ne sallisivat kaikkien poliisin pakkokeinovaltuuksien käyttämisen.

Noin kaksi viikkoa sitten ilmestynyt video on poistettu YouTubesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. 6

      Sarjahukuttaja kateissa myös omalta asianajajaltaan – ”ei mitään käsitystä”

    7. 7

      Legendaarinen Gladiaattorit palaa tv-ruutuihin – muistatko vielä Viikingin, Salaman, Lallin ja Skorpionin?

    8. 8

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    9. 9

      Windows 10 menee kohta automaattisesti lukkoon

    10. 10

      Jumalan teatterista 30 vuotta – missä he ovat nyt?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    2. 2

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    3. 3

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

    6. 6

      Kaksoissurmasta epäilty on jatkosodan veteraani – oli parempikuntoisena pitänyt huolta puolisostaan

    7. 7

      Presidentti Tarja Halonen antoi Suomen korkeimpia kunniamerkkejä tyranneille

    8. 8

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    9. 9

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    10. 10

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Nico Rosberg kommentoi Bottaksen valintaa

    2. 2

      Matti Nykäsen nimikkohyppyrimäen lähistöltä löytyi hämmentävä muistoseppele – mäkilegenda hämmästyi

    3. 3

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    4. 4

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    5. 5

      16 000 litraa maitoa päätyi vääriin tölkkeihin – syynä inhimillinen virhe

    6. Näytä lisää