Digitoday

Valikko

Nokian jakelijat lietsovat kapinaliikettä Kiinassa

Nokian matkapuhelinten jakelijoiden joukossa käynnistynyt kapinaliike kokosi tiistaina Pekingiin yli 200 jäsentä protestikokoukseen ja mediatilaisuuteen. Nokian hinnoittelu- ja jakelupolitiikkaa kritisoivat jakelijat ovat kannelleet Nokiasta julkisesti useille valtion viranomaisille.
Toukokuussa Hunanin maakunnassa käynnistynyt protestiliike on uutistietojen mukaan levinnyt 15 maakuntaan. Kapinalliset jakelijat syyttävät Nokiaa monopolihinnoittelusta ja kilpailun laittomasta rajoittamisesta.

Nokia ei ole ainakaan julkisesti juuri korvaansa lotkauttanut jakelijoiden syytöksille. yhtiöstä sanotaan, ettei sillä ole minkäänlaista sopimussuhdetta kapinayrittäjien kanssa.

Protestoivat jakelijat ovat kannelleet Nokian toimista maan kansalliselle kehitys- ja uudistuskomissiolle, valtion verohallinnolle ja valtion teollisuus- ja kauppahallinnolle. Kantelussa väitetään Nokian kiertävän veroja ja syyllistyvän veropetokseen. Kapinoivat jakelijat kieltäytyvät myymästä Nokian puhelimia.

Väitteet liittyvät Nokia alueelliseen jakelupolitiikkaan, jossa jakelijoiden maksamat hinnat vaihtelevat alueiden mukaan ja jakelijoiden toimialue on rajattu tiukasti. Nokia sakottaa jakelijoita, jotka myyvät puhelimia oman alueensa ulkopuolelle.

Juuri jakelualueen ylityksestä seuraava sakko näyttää olevan pahin kivi kapinaliikkeen kengässä. Myös väite veropetoksesta liittyy sakkoihin. Protestoijien mukaan Nokia ei ole suostunut toimittamaan heille laskua sakoista ja siten välttää verot sakkotuloista. Nokian mukaan sakkomaksu on vähennetty aidan yli potkivien jakelijoiden komissioista.

Eräs protestoiva jakelija sanoi Nokian perivän sakkomaksuina noin 50 miljoonaa yuania eli noin viisi miljoonaa euroa kuukaudessa Alibaba.comin uutisten mukaan.

Nokia on myös katkaissut jakelusopimuksia sellaisten yritysten kanssa, jotka eivät ole malttaneet pysytellä omilla alueillaan. Nokia Kiina sanoo olleensa yhteydessä asianomaisiin viranomaisiin.

Nokian sanotaan määrittelevän tiukat hintarajat matkapuhelimilleen. Tämän väitetään rikkovan Kiinan kilpailunrajoituslakia, joka tuli voimaan 1. huhtikuuta 2008.

Toukokuun lopulla 112 Nokian jälleenmyyjää kokoontui Changshan kaupungissa Hunanin maakunnassa puimaan Nokian perimiä sakkoja yli alueen myynnistä. He päättivät kieltäytyä Nokia kännyköiden myynnistä, raportoi  ChinaTech News.

Kesäkuun 10. päivä toistakymmentä Nokian puhelimia myyvää kauppiasta protestoi Jinanissa, Shandongin maakunnassa ja päätti yhteisesti olla myymättä nokialaisia. Myöhemmin protestiin liittyi kauppiaita Shanghaista, Hangzousta ja Changshasta. Heinäkuun 24. päivä jakelijoiden edustajat kokoontuivat Zhengzhoussa, Henanin maakunnassa protestoimaan Nokian jakelupolitiikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. 6

      Serena Williams, 35, riisui alusvaatekuviin – uskomattoman lihaksikas vartalo!

    7. 7

      Valtteri Bottas ensimmäisessä haastattelussa Mercedeksen kuskina – tunnusti heti kylmän tosiasian

    8. 8

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    9. 9

      Näin Shirly Karvinen edustaa Suomea Miss Universum -kisassa – lipui kameroiden eteen seksikkäästi läpikuultavassa asussa

    10. 10

      Trump haluaisi nähdä USA:ssa vähemmän bemareita ja Saksassa enemmän Chevroleteja – saksalaisministeri: ”Rakentakaa parempia autoja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    4. 4

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    5. 5

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    8. 8

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    8. 8

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    2. 2

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    5. 5

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    6. Näytä lisää