Digitoday

Valikko

Ranskan kansalliskirjasto "antautui" Googlelle

Ranskalainen ylpeys koki kolauksen, kun maan kansalliskirjasto päätti luovuttaa kokoelmansa monikansalliselle Googlelle.

Bibliothèque Nationale de France antaa arkistonsa Googlen digitoitavaksi osana yhtiön huomattavan laajaa Book Search -kirjahakua.

Vielä sinettiä vailla olevaa päätöstä on pidetty Ranskassa kulttuurillisena tappiona ja anglosaksien voittona, Times Online kertoo. Kirjasto oli johtanut maan taistelua "amerikkalaista imperialismia" vastaan, ja Googlen valtaus nähdään tappiona esimerkiksi EU:n digitaaliselle kirjastolle Europeanalle.

Raha
ratkaisi

Kansalliskirjasto kuitenkin lupaa jatkaa myös omaa digitaalisen Gallica-kirjastonsa kehittämistä. Googlen hankkeeseen osallistuminen johtuu edustajan mukaan pelkästään rahasta.

– Emme lopeta omaa digitointihankettamme, mutta jos voimme Googlen avulla edetä nopeammin ja pidemmälle, niin miksi ei, kansalliskirjaston kokoelmavastaava Denis Bruckmann kysyi retorisesti.

Suomen Kansalliskirjasto puuhaa aineistoaan digitaaliseen muotoon kotimaisen Kansallinen digitaalinen kirjasto -hankkeen puitteissa ja osallistumalla muun muassa Europeanaan. Nähtäväksi jää, pakottaako Googlen massiivinen digitointiprojekti tulevaisuudessa kotimaisetkin suunnitelmat uusiksi.

Googlen kirjahanke on herättänyt riitoja tekijänoikeuksista ja nyt myös kilpailuviranomaiset Yhdysvalloissa ja Euroopassa tutkivat, onko Book Search mahdollisesti kilpailua rajoittava.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. 6

      10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

    7. 7

      Seksuaaliterapeutti: Nämä 8 merkkiä kertovat siitä, että suhteenne ei toimi

    8. 8

      Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

    9. 9

      IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

    10. 10

      Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    3. 3

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    4. 4

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    5. 5

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    6. 6

      Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

    7. 7

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    8. 8

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    9. 9

      Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    2. 2

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    3. 3

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    4. 4

      5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

    5. 5

      Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

    6. Näytä lisää