Digitoday

Valikko

France Telecom tahtoo lopun "infernaaliselle spiraalille"

Teleoperaattori France Telecomin toimitusjohtaja Didier Lombard sanoo tekevänsä kaikkensa pysäyttääkseen "infernaalisen spiraalin". Viime kuukausina useat Ranskan entisen valtiollisen puhelinyhtiön työntekijät ovat tehneet itsemurhan.

Puhelinyhtiön työntekijöitä edustavien ammattiyhdistysten mukaan 22 työntekijää on tehnyt itsemurhan vuoden 2008 alun jälkeen. Itsemurhayrityksiä on ollut 13 kappaletta, uutistoimisto Reuters kertoo.

Ammattiyhdistysten mukaan itsemurha-aallon syynä ovat krooniset uudelleenjärjestelyt ja työpaineet. Yhdistysten mukaan osa työntekijöistä on pudonnut kyydistä, kun entinen valtionyhtiö on yksityistetty kilpailun ja tulostavoitteiden vetämäksi yhtiöksi.

Noin 120 000 henkeä Ranskassa työllistävän yhtiön mukaan työntekijöiden itsemurhia on tapahtunut aikaisempaa useammin viime aikoina.

Viime keskiviikkona miestyöntekijä puukotti itseään vatsaan kesken kokouksen ja perjantaina naistyöntekijä heittäytyi kuolemaan ikkunasta, yhtiö kertoi.

– Meidän täytyy ehdottomasti tehdä loppu syvään juurtuneesta ilmiöstä, joka tarttuu, Lombard sanoi tiistaina keskusteltuaan Ranskan työministerin Xavier Darcosin kanssa.

Lombardin mukaan yhtiö on avannut tukilinjan masentuneille työntekijöille, jotka voivat konsultoida yhtiön ulkopuolisia asiantuntijoita nimettömästi.

Operaattori on ottanut käyttöönsä myös muita keinoja. Se on pysäyttänyt työtehtävien uudelleensijoittamiset ja -järjestelyt toistaiseksi. Lisäksi yhtiö on palkannut 100 henkeä lisää henkilöstöosastolle tarkkailemaan työntekijöitä.

Itsemurha-aalto on kiinnittänyt Ranskan valtion huomion, joka on yhä yhtiön suurin osakkeenomistaja 27 prosentin siivullaan.

Lombardin ja Darcosin tapaamisella on tarkoitus osoittaa, että sekä yhtiö että valtio ottavat tosissaan ongelman, joka koettelee kansallisesti tärkeää yhtiötä.

Darcos sanoi kiirehtineensä France Telecomin johtoa suhtautumaan asiaan vakavasti.

– Valtio ajattelee työntekijöitä, Darcos sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    5. 5

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    6. 6

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    7. 7

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    8. 8

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Testaa, miten sinkku olet!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    2. 2

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    3. 3

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    4. 4

      ”Uskomaton tarina ystävyydestä”: Entinen natsisotilas testamenttasi omaisuutensa pienelle skotlantilaiskylälle

    5. 5

      Trump aloitti voitonkiertueen ja lunasti vaalilupauksensa: 7 miljoonan apu Meksikoon lähdön peruneelle yritykselle

    6. Näytä lisää