Digitoday

Valikko

Ammattilaisten AV-messuilla enemmän ihmeteltävää

Audiovisuaalisen alan yrittäjät eivät ole paenneet finanssikriisiä bunkkereihinsa. Messukeskuksen ammattitapahtuma AudioVisual 09:ään on ilmoittautunut ennätysmäärä näytteilleasettajia, ja yhteensä niitä on yli sata.

7.-9.10. pidettävän AudioVisual 09:n fokus on sekä av-ammattilaisia että ostajia kansainvälisesti kiinnostavassa ohjelmassa. Näytteilleasettajien paljous on järjestäjille yllätys taloustilanteen vuoksi sekä verrattuna ulkomaisiin tapahtumiin ja edellisiin messuihin kaksi vuotta sitten.

Avita ry:n messujen tarjonta on siis monipuolistunut täksi vuodeksi, ja synergiaa odotetaan tutusta yhteistyöstä muiden samaan aikaan Helsingin Messukeskuksessa pidettävien tapahtumien kanssa. Samaan aikaan järjestetään FinnSec 09, Kiinteistö 09, Valo, Sähkö, Tele 09, Puhtauspalvelu 09, Väri & Pinta 09 ja ViherTek 09, joihin kaikkiin pääsee yhdellä rekisteröitymisellä.

Kävijöitä ei välttämättä tule entistä enemmän, sillä ennakkorekisteröinti on sujunut samaa tahtia viime kerran kanssa. Toiveissa on, että AudioVisual 09:ssä kävisi tänäkin vuonna kaikkiaan noin 11 000 henkeä. Koko tapahtumakokonaisuus veti kaksi vuotta sitten 29 000 kävijää.

Esimerkkinä näytteilleasettajista mainitaan yliopistojen ja korkeakoulujen videoviestinnän asiantuntijoiden yhteistyöverkosto Videofunet. Se esittelee videoviestinteknologian kasvavaa käyttöä tutkimuksessa ja opetuksessa. Aiheeseen liittyvät paneelikeskustelut toteutetaan hd-tasoista videoneuvotteluteknologiaa hyödyntäen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Istanbulin keskustassa pommi-isku jalkapallostadionin luona – ainakin 20 loukkaantunut

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    8. 8

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    9. 9

      Miksi Hannu Toivonen juoksi pukukoppiin kesken pelin? Ilveksen maalivahti kertoi syyn

    10. 10

      Nämä kehtaa jättää yöpöydälle! 13 supertyylikästä seksilelua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    7. 7

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    8. 8

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    9. 9

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: X Factor -finaali alkoi räväkästi – Saara Aalto uskomattoman kaunis valkoisessa asussaan

    2. 2

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    3. 3

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    4. 4

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. Näytä lisää