Digitoday

Valikko

Microsoftin huhutaan puuhaavan tablet-konetta

Ohjelmistojätti Microsoftin huhutaan suunnittelevan tablet-tietokonetta. Tarkat tiedot laitteesta ovat kuitenkin harvassa.

Microsoftin tablet-suunnitelmista ovat kertoneet useat tietotekniikkalehdet tällä viikolla.

Yhdysvaltalainen uutissivusto Gizmodo esimerkiksi kertoo Courier-nimisestä tablet-laitteesta, jonka tulisi olla "myöhäisen prototyypin" kehitysasteella. Sivuston mukaan Courierissa olisi kaksi noin seitsemän tuuman näyttöä, jotka tukisivat kahden sormen ohjauseleitä.

Myös ZDNetin mukaan Microsoftilla suunniteltaisiin jonkin sortin tablet-laitetta. Se, onko kyseessä sama Courier-laite, ei ole kuitenkaan varmaa. ZDNetin mukaan tablet-projektia johtaa Microsoftilla James Allard, joka näytteli merkittävää roolia Xbox-pelikonsolihankkeessa.

Uutissivusto CNET Newsin lähteiden mukaan huhut tablet-suunnitelmista pitävät paikkansa. Sivuston mukaan Courier on kuitenkin vain yksi prototyypeistä, joita Microsoftilla ollaan kehitelty.

Huhut Microsoftin tabletista ilmestyvät kiinnostavaan aikaan. It-yhtiö Applen on nimittäin sitkeästi huhuttu suunnittelevan tablet-konetta.

Toistaiseksi kumpikaan yhtiö ei ole juuri kommentoinut huhuja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

    8. 8

      Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

    9. 9

      Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

    10. 10

      Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    2. 2

      Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

    3. 3

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    4. 4

      Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

    5. 5

      Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

    6. 6

      Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

    7. 7

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    8. 8

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    9. 9

      Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

    10. 10

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    3. 3

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    9. 9

      Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

    2. 2

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    3. 3

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

    5. 5

      MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

    6. Näytä lisää