Digitoday

Valikko

Google käräjille katukuvistaan Sveitsissä

Sveitsin tietosuojavaltuutettu vie Googlen oikeuteen Street View -katukuvapalvelun vuoksi. Sen yksityisyydensuoja on valtuutetun mielestä riittämätön.

Sveitsin tietosuojavaltuutettu Hanspeter Thür kertoo lausunnossa, että Googlen Street View -palvelun suuntana on hallinto-oikeus.

Palvelussa eri kaupunkien katujenvarsia on kuvattu kamera-autoilla. Rekisterikilvet ja ihmisten naamat on sumennettu. Valtuutettu oli jo syksyn alussa tiukkana Googlelle. Hän vaati palveluun muutoksia, jotta sen voisi sallia.

– Street View -palvelussa on paljon naamoja ja ajoneuvojen rekisterikilpiä, joita ei ole tehty riittävän tunnistamattomiksi etenkin, kun henkilöt ovat arkaluontoisissa paikoissa, kuten sairaaloiden, vankiloiden tai koulujen ulkopuolella, Thür korostaa.

Google on hänen mukaansa torjunut enimmälti vaatimukset tietosuojan parantamiseksi.

Thür myös moittii Googlen etukäteen antamia tietoja vääriksi. Valtuutetulla oli käsitys, ettei yhtiö lähde Sveitsissä kuvaamaan muita kuin lähinnä kaupunkien keskustoja. Silti palveluun on tullut kuvia myös pienemmistä asutuskeskittymistä, joissa naamojen sumentaminen ei enää hänestä riitä suojelemaan henkilöllisyyttä.

Kolmas ongelma on kamerojen korkeus, minkä vuoksi Street View -palvelussa voi nähdä yli aitojen ja seinien. Silloin yksityisyys esimerkiksi omalla pihalla ei enää ole taattu.

Kameroita
ei lasketa

Google puolestaan katsoo, ettei tietosuojavaltuutettu ole ollut yhteistyöhaluinen. Yhtiö toteaa uutispalvelu IDG:n mukaan, että se tarjosi kattavia ratkaisuja ongelmiin, mutta Thür ei ole niille lämmennyt.

Kameroitaan Google ei kuitenkaan suostu laskemaan alemmas muun muassa, koska silloin ne olisivat lähempänä ihmisten kasvoja.

Street View on aiheuttanut huolta eri maissa. Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio on halunnut välttää sooloilua ja korostanut eurooppalaista yhteistyötä Googlen eri palvelujen tietosuojan pohtimisessa.

– Peruskysymys Street View -palvelussa on henkilötiedon määritelmä. Ja kun sitä määritelmää johdetaan direktiivistä, niin asiaan on järkevää hakea yhteinen eurooppalainen linja, Aarnio sanoi keväällä.

Ihmiset voivat valittaa Googlelle Street View -palvelun kuvista saadakseen ne mahdollisesti pois näkyviltä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. 6

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    7. 7

      Aavelaiva jumittui kylpylähotellin eteen Saimaalla

    8. 8

      Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

    9. 9

      Katso kuvat: Vuosia nuoremmaksi -ohjelman ensimmäisestä muuttujamies-Esasta, 52, kuoriutui oikea hurmuri!

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

    2. 2

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    3. 3

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

    6. 6

      Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

    7. 7

      Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

    8. 8

      Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

    9. 9

      Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

    10. 10

      Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    5. 5

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    6. 6

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    7. 7

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    8. 8

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    9. 9

      Vaikein kuva-arvoitus ikinä? 12 erikoisjoukkojen sotilasta on maastoutunut nerokkaasti tähän kuvaan – kuinka monta löydät?

    10. 10

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen ilmakehässä havaittiin mystistä radioaktiivista ainetta – STUK: ”Ei pitäisi olla ilmassa”

    2. 2

      Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

    3. 3

      Pariisissa pidätetty ja kotiinsa lähetetty venezuelalaishiihtäjä Adrián Solano, 22, laskeutui Suomeen: ”En ole uskoa tätä”

    4. 4

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    5. 5

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    6. Näytä lisää