Digitoday

Valikko

Googlen puhelinhuhut järkyttivät scifi-kirjailijan tytärtä

Huhut Googlen Nexus One -nimisestä kännykästä ovat "järkyttäneet ja tyrmistyttäneet" tieteiskirjailija Philip K. Dickin perikunnan. Nexus-nimen epäillään olevan peräisin kirjailijan kuuluisimmasta teoksesta.

Google ei ole vieläkään varmistanut huhuja, joiden mukaan yhtiö on 5. tammikuuta 2010 julkistamassa Nexus One -nimisen oman puhelinmallinsa.

Varmaa on, että Yhdysvaltojen televiestintää valvova viranomainen FCC on antanut hyväksynnän elektroniikkavalmistaja HTC:n Nexus One -nimiselle matkapuhelimelle.

Lisäksi Engadget-verkkopalvelu uutisoi, että Google on tehnyt hakemuksen Nexus One -tuotemerkistä.

Uutiset Googlen puhelimesta ovat järkyttäneet Isa Dick Hackettin, yhdysvaltalaisen tieteiskirjailija Philip K. Dickin tyttären. 

Dickin vuonna 1968 julkaistussa novellissa Do Androids Dream of Electric Sheep? osa päähenkilöistä on kyborgeja, joiden novellissa kerrotaan olevan Nexus-sarjan kuudetta sukupolvea, mallinimeltään Nexus-6. Novellin pohjalta tehtiin vuonna 1982 elokuva Blade Runner.

The New York Times -sanomalehdelle antamansa haastattelun mukaan Hackett oli "järkyttynyt ja tyrmistynyt" kuullessaan, että Googlen puhelin nimettäisiin hänen isänsä luomien hahmojen mukaan. Hackett johtaa Electric Sheep Productions -yhtiötä, joka vastaa Philip K. Dickin kirjojen oikeuksista.

– Meidän kanssamme ei koskaan neuvoteltu, mitään pyyntöjä ei tehty, emmekä antaneet minkäänlaisia lupia.

Hackett aikoo keskustella asiasta lainopillisen avustajansa kanssa. Hänen mukaansa yhtiö on valmis neuvottelemaan luovista tavoista käyttää Dickin luomia hahmoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Hirvittävät yksityiskohdat: näin toimii Pohjois-Korean salamurhia tehtaileva organisaatio

    7. 7

      Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

    8. 8

      Suomen sähköverkkoon hyökätään jatkuvasti – myös suurvallat aktiivisia

    9. 9

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    10. 10

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    4. 4

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    5. 5

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    2. 2

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    3. 3

      Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

    4. 4

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää