Digitoday

Valikko

Nokia riemastui suomalaisten latailusta

Nokia on riemuissaan Comes With Music -palvelunsa menestyksestä kotimarkkinoilla. Saldona on yli neljä miljoonaa latausta.
Nokia laajensi musiikkipalveluitaan Suomessa marraskuun lopussa ja avasi Comes With Music -palvelunsa.

– Suomalaiset musiikinkuluttajat latasivat yli miljoona kappaletta yhden viikon aikana, vain kuusi viikkoa palvelun avaamisen jälkeen. Luku on ennätyksellisen suuri Suomen väkilukuun ja siihen nähden, että digitaalinen musiikkimarkkina on Suomessa hyvin vakiintunut ja kilpailua on paljon. Kaikkiaan Suomessa on tehty kuuden viikon aikana yli neljä miljoona musiikkilatausta, Nokian Suomen maajohtaja Mauri Pietikäinen toteaa tiedotteessa.

Ostamalla Comes With Music -laitteen kuluttaja voi ladata musiikkia ilmaiseksi Nokia Musiikkikaupan valikoimasta vähintään vuoden ajan ja pitää lataamansa musiikin sopimusajan päätyttyä. Ei ole tosin selvää, miten paljon palvelu näkyy laitteiden hinnassa. Sitä Nokia ei ole suostunut kertomaan.

Kopiosuojaus
mukana

Suomi on yksi 15 maasta, joissa Comes With Music -palvelu on tällä hetkellä saatavilla. Käyttäjiä on arvioitu olevan maailmalla vaatimattomasti. Palvelu nojaa musiikkialalla suosiotaan menettäneeseen kopiosuojaukseen, mikä sallii kuunnella tiedostoja vain yhdellä matkapuhelimella ja yhdellä pc-koneella kerrallaan.

Universal Music Finlandin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund uskoo, että Comes With Music on tervetullut yhteistyömuoto, josta piratismin kurittama musiikkiala artisteineen hyötyy. Hän pitää palvelun lähtökohtia hyvinä nuorten kuluttajien houkuttelemiseksi aktiivisiksi käyttäjiksi.

Joulukuussa eri analyytikot pohtivat, että Nokia on liikkeellä liian myöhään verrattuna pääkilpailijaansa Appleen ja sen iTunes-palveluun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. 6

      Näyttelijä kuoli musiikkivideon kuvauksissa – ammuttiin rintaan asekohtauksessa

    7. 7

      Professori paljastaa pahimmat salakalorien lähteet – nämä lihottavat salakavalasti

    8. 8

      Jasmin Mäntylä ja Martina Aitolehti ilmiriidoissa Facebookissa – ”Jasmin, älä puhu arvoista mitään!”

    9. 9

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    10. 10

      Surumieliset Madeleine, Silvia ja Kaarle Kustaa hautajaisissa – ”Hän oli perheen hyvä ystävä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    3. 3

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    4. 4

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    5. 5

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    6. 6

      Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

    7. 7

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    8. 8

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    9. 9

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    10. 10

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    5. 5

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    9. 9

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    3. 3

      Jari Isometsä ihmettelee Toni Roposen ehdotusta – meneekö oman vaimon etu ohi Suomen?

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Järjestö haastaa Trumpin oikeuteen – mukana myös Valkoisen talon entinen asianajaja

    6. Näytä lisää