Digitoday

Valikko

Automaatio auttoi liikennesakot ennätykseen

Liikennevalvonnan tehostuminen toi viime vuonna ilmi ennätysmäärän liikennerikkomuksia. Poliisiylijohtajan mukaan automaattivalvonnassa on kuitenkin vielä rutkasti parannettavaa.
Liikennerikkomusten määrä kasvoi viime vuonna 19 prosenttia, Poliisihallitus kertoo. Määrä lisääntyi toisena vuonna peräkkäin, ja vuodesta 2007 nousua on 57 prosenttia.

– Sakkoja on annettu enemmän kuin koskaan. Suurin osa niistä on perustunut tehostettuun automaattivalvontaan, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.

Lisääkin sakkoja olisi voitu jakaa, jos tienvarsikamerat olisivat pystyneet kuvia ottamaan. Automaattisella liikennevalvonnalla on nimittäin myös haasteensa. Niihin lukeutuvat esimerkiksi moottoripyöräilijät ja lumiset pakkaskelit.

Lisäksi itse prosessi kuvien ottamisesta sakotukseen sisältää edelleen pullonkauloja, Paatero kertoo. Kaikissa tolpissa ei voida pitää kameroita. Määrä on sopeutettava siihen työvoimaan, joka kuvia käsittelee ja sakoiksi kääntää.

– Jos kamerat olisivat joka tolpassa koko ajan, tämäkin sakkojen määrä moninkertaistuisi. Prosessissa on vielä lastentauteja.

Sähköinen
välitys siintää
 
Kuvat on edelleen haettava käsipelillä kameroista. Tulevaisuudessa siintää kuvien automaattinen lähettäminen sähköisesti käsittelyyn. Käsittelyä keskitetään, ja järjestelmää sähköistetään.

– Kyllä siihen muutama vuosi menee. Sen jälkeen olemme varmaankin sellaisessa tilanteessa, missä periaatteessa kaikki on mahdollista. Sitten täytyy tehdä strategisia valintoja siitä, mikä on lopputulos, Paatero aprikoi.

Liikennerikkomusten määrä on noin 41 prosenttia kaikesta poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta. Sen sijaan liikennerikosten määrät ovat laskeneet edellisestä vuodesta lähes seitsemän prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. 6

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    7. 7

      Turkin media: Istanbulin yökerhoampuja on otettu kiinni

    8. 8

      Nämä 8 miestä omistavat enemmän kuin ihmiskunnan köyhempi puolikas yhteensä

    9. 9

      Kirkkoherra järkyttyi Haapaveden kaksoissurmasta – ”Olemmeko pitäneet riittävästi huolta vanhuksistamme”

    10. 10

      Helsingin Kalliossa ilmoitus laukauksista – poliisi: ”Asialla ollut seurue tavattu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    2. 2

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    3. 3

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    4. 4

      Pin up -malli Sini Ariell astui vaa’alle – numerot ”shokeeraavia”: ”Olen ollut tyhmä, sokea ja tekopyhä”

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    7. 7

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    10. 10

      Olli Rehnillä riita myymästään asunnosta oikeudessa – kuka maksaa 12 000 euron ikkunaremontin?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    7. 7

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    2. 2

      Näin Finnairin lentäjät pysyvät hereillä pitkillä lennoilla

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Santeri, 20, ja Sofia, 19, myivät koko omaisuutensa ja lähtivät maailmalle: ”Haluan nähdä kaiken”

    5. 5

      Häneltä Kiira ja Petra Korpi ovat perineet kauneutensa - nuorekas Brita-äiti täytti 60 vuotta

    6. Näytä lisää