Digitoday

Valikko

Sähköinen työpöytä yrittää yliopistolaisen ystäväksi

Helsingin yliopiston hanke sähköisen työpöydän rakentamiseksi on tavoittamassa opiskelijat. Se, millainen Ystävästä muotoutuu, on pitkälti käyttäjien käsissä.
Sähköinen työpöytä tuo Helsingin yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille kertakirjautumisella yhden näkymän heille oleellisiin tietoihin. Hankkeen työnimi on Ystävä. Kukin voi muokata työpöydällä näkyviä tietovirtoja haluamikseen. YouTube-video hahmottaa suunnitelmia.

Perustyökalujen, kuten kirjastojen Nelli-portaalin, Netmot-sanakirjan tai Tuhat-tutkimustietojärjestelmän, oheen on toivottu erilaisia vuorovaikutuskanavia, kuten pikaviestintää. Myös uusimpia web 2.0 -toiminnallisuuksia kysellään.

"Rohkeutta
peruuttaa"

Helsingin yliopisto on solminut ohjelmistoyhtiö Digian kanssa 3 + 2 vuoden mittaisen puitesopimuksen sähköisen työpöydän ja internet-palvelujen alustan toimittamisesta.

Sähköinen työpöytä toteutetaan niin sanottuna ketteränä Scrum-hankkeena. Ratkaisu perustuu Oraclen uusiin teknologioihin. Järjestelmän tekninen pystytys alkaa olla valmis, ja ensi viikolla alkaa rajoitettu koekäyttö.

– Moni asia voi vielä mennä pieleen, mutta mikään ei anna vinkkiä sellaisesta. Teemme laajat kuormitus-, tietoturva- ja käyttäjätestit, ja suunnittelua tehdään käyttäjälähtöisesti. Jos käyttäjät eivät jostain pidä, meillä on rohkeutta peruuttaa ja mennä toiseen suuntaan. Emme julkista Ystävää isolla jysäyksellä, vaan otamme sen käyttöön pala kerrallaan, projektipäällikkö Ville Tenhunen Helsingin yliopistosta suunnittelee.

Yliopistolaisilla on nykyään käytössään hyvin laaja kirjo erilaisia sähköisiä työkaluja.

– Kun sähköinen työpöytä on valmis, he saavat entistä paremmin rakennettua oman työpäivänsä. Suurin juttu on prosessien helpottuminen, Tenhunen summaa odotukset.

Hän ei näe vaaraa, että jo valmiiksi verkottuneet ja tietokanavansa valinneet opiskelijat sivuuttaisivat työpöydän. Tenhunen muistuttaa, että yliopistolla on esimerkiksi opiskeluun liittyviä tietosisältöjä ja palveluita, joita ei yksinkertaisesti voi tuoda saataville vaikkapa Facebookiin.

– Yliopisto on niin iso yhteisö, että se tarvitsee oman yhteisöllisen työkalun. On asioita, joita ei voi tietoturvallisesti hoitaa verkosta löytyvillä eri välineillä.

Tuhansia käyttäjiä
yhtäaikaa

Kysymys on suuresta hankkeesta, joka alkoi kaksi vuotta sitten. Pelkästään alkuvaiheessa arvioidaan yhtäaikaisia käyttäjiä olevan noin 5000. Nykyisessä Alma-intranetissä on noin 850 000, ja yliopiston julkisissa verkkopalveluissa noin 1,1 miljoonaa käyntiä kuukausittain. Yliopistolla on kymmeniä sivustoja ja noin 1400 sisältöjen ylläpitäjää.

Hankesopimukseen kirjattu arvo on noin 585 700 euroa, mutta kokonaiskustannukset ovat esimerkiksi työmäärineen isommat.

Sähköinen työpöytä tulee kevään ja kesän kuluessa laajempaan käyttöön yliopistossa. Lopullinen nimi päätetään myöhemmin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    10. 10

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    4. 4

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    5. 5

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    6. Näytä lisää